|
01. In Half-Light
02. We'll Have It On Us
03. Exaltata
04. Broken Stars
05. For The Forgotten One
06. Fruitarians
07. The Seven Liers-In-Wait
08. Reality
09. No Longer In The Eyes Of Aletheia
10. Sidecast
11. Lazarus
12. De Profundis
|
Heti alkuun täytyy tunnustaa, että tämä yhtye oli minulle aikalailla sitä kuuluisaa "nevöhööd" -osastoa, ennen kuin arvostelukappale saapui postissa. Onneksi levyn mukana tuleva saateteksti auttaa hieman levyltä löytyvän musiikin alustavassa kuvailussa: bändin itsensä mukaan he tutkiskelevat mm. doom-, gootti- ja black metalinkin sukulinjoja. Tämän lisäksi yhtyeellä ei ole "normi"-bändikokoonpanon kitaristia lainkaan, ainoastaan kaksi bassoa!
Tällaisilla oletusarvoilla bändi siis luo avantgardistista metalliaan, josta on varsin helppoa tunnistaa ainakin nuo gootti- ja black metal vaikutteetkin, kun taas varsinaista doomia, kuten minä asian ymmärrän, ei levyltä meinaa löytyä hakemallakaan. Vaikka ei bändi nyt varsinaisesti pyrikään rikkomaan nopeusennätyksiä keskimääräisillä tempoillaan. Sen sijaan bändi keskittyy luomaan monenlaisia, useimmiten varsin tummanpuhuvia tunnelmia, ja luomaan kontrasteja erilaisten elementtien välisenä vuoropuheluna. Bändi omaa toki naispuolisen solistin, ja miespuolisen örinälaulajan, mutta tästä huolimatta bändi onnistuu luomaan mielestäni jotain uutta tämän varsin puhkikulutetun "nainen laulaa puhtaasti ja mies örisee" -goottisekameteligenren sisällä, eikä bändiä kaikesta huolimatta voikaan mielestäni kovin helpolla luokitella mihinkään ennalta määrättyyn genreen.
Näitä aikaisemmin mainittuja kontrastien vaihteluja bändi siis onnistuu luomaan mm. vaihtelemalla kaoottisempien blackmetallisempien kaahausosioiden ja utuisempien tunnelmaosioiden välillä, johon aikaisemmin mainitun naissolistin useimmiten varsin korkealta ja kovaa lauletut osuudet tuovat omaa herkkyyttään. Erityismaininnan ansaitsevat myös koskettimet, jotka soivat välistä kingdiamondmaisen kauhuelokuvamaisesti, välillä jazzmaisen raukeasti, kappaleen vallitsevan tunnelman mukaisesti. Täytyy vielä huomauttaa, että vaikka bändissä on todella kaksikin basistia, sen soundi ei silti missään vaiheessa mene liian alavireiseksi, tai soundi puuroudu liian "pörinämäiseksi".
Mitä Cantata Sangui siis on? Hyvin vähän mitään ainakaan minkään genren ihan perinnäisimpiä konventioita noudattelevaa musiikkia, varsinkaan mitä "doom"-osuuteen bändin vaikutteista tulee. Sitäkin enemmän bändin musiikkia voi suositella kaikille, no, "avomielisemmille", black- ja goottimetalliseen ilmaisuun mieltyneille, joille bändin omaehtoiset musiikilliset rituaalit saattavat avautua vielä allekirjoittanuttakin paremmin.
27.01.2009, Heikki Puuperä |
|
