|
CD1:
01. Demons Annoying Me
02. Blood On Satan's Claw
03. Apocalyptic Riders
04. The Tree of Suffering
05. The Children of Doom
06. Odinn's Men
CD2:
01. From the Void II
02. Dark World (Saint Vitus cover)
03. Broken Vows (Pentagram cover)
04. Bend (Mr Velcro Fastener cover)
05. Rotestilaulu (Simo Salminen cover)
06. Deceiver (Judas Priest cover)
07. The Gate Of Nanna (Beherit cover)
Kesto yhteensä: 104:09 |
Yksi romantisoitu näkemys kuolemasta on se, että näet koko elämäsi vilistävän silmiesi edessä. Mitä sitten on sen jälkeen? Onko valkoista valoa, tyhjyyttä, ei mitään, vai uusi alku? Reverend Bizarre -jäsenien nykyaktiviteetit tuntien voitaisiin ajatella, että Reverend Bizarre täytyi tappaa, jotta sen muodostamat ihmiset voisivat jatkaa elon ja kenties jopa hedelmällisemmän luomisen tiellä. Bändin henki kasvoi vuosien varrella kuitenkin niin vahvaksi, että se tuskin jättää bändin ydinkolmikkoa ikinä täysin rauhaan. Eräänlaiseen hautaan Reverend Bizarren kuitenkin saattelee Death is Glory...Now -nimellä kruunattu kokoelma, joka on kuin reilun sadan minuutin mittainen viimeinen henkäys.
...Inhale
Levyllä korvien editse ja välitse vilistävät kaikki tähän mennessä vain (useissa tapauksissa jo loppuunmyydyillä) vinyyleillä saatavilla olleet Reverend Bizarre -kappaleet. Siinä missä kaikki kakkoslevyn biisit Broken Vows -versiointia lukuun ottamatta saivat vinyylijulkaisunsa vuoden 2008 aikana, on ykköslevyn biisit alun perin julkaistu vuosina 2003-2006. Tämän vuoksi biiseissä onkin variaatiota kenties enemmän kuin yhtyeen yhdelläkään täyspitkällä. Esimerkiksi Blood On Satan's Claw'ssa on kertosäkeen käynnistävää riffiä ja laulu-ujellusta myöden erittäin vahvaa King Diamond -vibaa. Apocalyptic Ridersin puolivälistä käynnistyvä eeppinen kitaramelodia julistusmaisine lauluosuuksineen on omiaan tämännimiseen kappaleeseen, jos melodia nostaakin pintaan myös hienoisen "Iron Maiden puolinopeudella" -tunnelman. The Tree of Suffering edustaa hieman tavanomaisempaa Reverend Bizarre -tarjontaa: hidasta ja perinnetietoista mutta yksinkertaisen tarttuvaa ja komean tunteikkaalla laululla varustettua heavy doomia. Myös The Children of Doom vedonnee parhaiten niihin perinnetietoisempiin faneihin, jotka pitävät bändin In the Rectory of the Bizarre Reverend -esikoista yhtyeen parhaana tuotoksena. Aiemmin vain Knock 'em Down To Size -samplerilla ilmestynyt Odinn's Men on lyhyytensä ja rokkaavuutensa ansiosta mielenkiintoinen kappale, mutta jää lopulta kuitenkin hieman yksiulotteiseksi menopalaksi.
Saattohoidon jälkipuoliskon käynnistävä From the Void II onkin sitten kakkoslevyn ainoa Reverend Bizarre -originaali loppujen veisujen ollessa cover-versioita. 11-minuuttinen From the Void II on melko bassovoittoinen kappale, jonka rakentumisessa voi havaita myös joitain 70-lukulaiselle progelle tyypillisiä piirteitä. Biisin voisi sanoa olevan muodoltaan varsin vapaa, eikä siitä sen vuoksi ole helppo saada pitävää otetta. Siitä välittyy kuitenkin erittäin autenttinen tunnelma, ja kiitosta on biisille annettava myös yhdestä koko kokoelman mielenkiintoisimmasta laulusuorituksesta. Levyn kuutta cover-biisiä en lähde käymään yksitellen läpi, vaan tyydyn toteamaan, että ne ovat pääosin kunnioittavia mutta tarpeen mukaan myös alkuperäisen sävellyksen auki repiviä versioita. Nipun kirkkaimmat timantit ovat Mr Velcro Fastener -cover Bend, Simo Salmisen repertuaarista napattu, kerrassaan paatokselliseksi kääntynyt Rotestilaulu sekä kokoelman itseoikeutetusti päättävä Beherit-klassikko The Gate Of Nanna. Näistä etenkin kaksi ensin mainittua Reverend Bizarre kiepsauttaa täysin omanlaisiksi versioiksi, jos nyt Beheritiä olisikin ollut vaikeampi lähteä samassa mittakaavassa uudestaan sovittamaan. Täytyy tosin mainita, että jopa omat mielipiteeni jakaantuvat Albert Witchfinderin kappaleessa kieltämättä ylväästi puhtaalla laululla tulkitseman "Ave Satan, Ave Lucifer" -osuuden vuoksi. Se on mielestäni kohta, joka ei varsinkaan salaperäisyyttä ja pahuutta uhkuvan tunnelman suhteen yllä alkuperäisen tasolle.
...Exhale
Death is Glory...Now ei todennäköisesti tule muuttamaan kenenkään mielipidettä Reverend Bizarresta. Jossain määrin se kuitenkin nostaa esiin yhtyeestä sellaisiakin puolia, jotka tulevat esiin vain ns. pitkän aikavälin tutkimuksissa. Olen aina pitänyt Albert Witchfinderia kovana laulajana, mutta oikeastaan vasta nyt tällä kokoelmalla korvani aukeavat hänen tulkintojensa monipuolisuudelle. Kenties split- ja EP-julkaisuille alun perin tarkoitetut biisit ovat tarjonneet hänelle ja koko bändille enemmän tilaa kokeiluille, jotka pääosin kantavatkin hedelmää. Soundillisesti bändin huomaa puolestaan kehittyneen uransa aikana omaperäisemmäksi ja ennen kaikkea kokonaisvaltaisemmin soivaksi trioksi. Death is Glory...Now'lla - viitaten lähinnä ykköslevyn omiin biiseihin - Reverend Bizarren paras osaaminen ei kuitenkaan kiteydy vielä kuin hetkittäin. Sen sijaan levy kuvaa hyvin sitä kasvuprosessia, jonka bändi urallaan kävi läpi. Viimeisenä sanana siis vain kunnioittava:
...Sleep
11.02.2009, Antti Korpinen |
|
