|
01. Spin The Saw
02. Predatress
03. Murder In The Broad Daylight
04. Leather Scream
05. F.U.B.A.R.
06. Rat Studded Maniac
07. Survivors
08. Iron Justice
09. I’m A Schizo (And So Am I)
10. 1988: Revenge Lives On
11. From Hell To Horizon |
Solitaire alkaa olla kotimaisessa metallikentässä melko pitkän linjan vääntäjä, mittariin kun on kertynyt kohta 14 vuotta ja käsillä on nyt neljäs täysipituinen albumi. Mikään suuren suosion saavuttanut bändi ei kyseessä ole, mutta sitäkin vakaampaa kulttimainetta undergroundin puolella löytyy. Ja syystäkin, kuulemani tähänastinen materiaali on nimittäin ollut melko vakuuttavaa jälkeä.
Edellinen täyspitkä, Invasion Metropolis, on ikäväkseni jäänyt väliin, joten Predatressilla Solitaire pääsee muistuttamaan olemassa olostaan ikään kuin puun takaa. Hyväähän aiempikin tavara on ollut, mutta kyllä nelikon veivaama speed-thrash on edelleen todella virkeää, energistä ja kiukkuista. Mikä parasta, biiseistä löytyy myös muistettavuutta. Kitaristi Rikun kimakat laulut taas kasarihenkisyydessään ovat erinomaisen raikasta tuulahdusta tämän päivän perusörisijöiden ja -räyhääjien joukossa.
Soundipuolella liikutaan mukavan raa’assa, mutta silti selkeässä äänimaailmassa, joka sopii tämäntyyppiseen rypistykseen kuin sormentyngät Black’n’Decker-myyjän jäljellä olevaan kätöseen. Lisämaininta pitää antaa kaikessa mauttomuudessaan tyylitajuisista kansitaiteista, joissa ei nahasta, raudasta tai mieskomeudesta juuri tingitä.
Yksittäistä biisiä ei ole tarvetta nostaa esiin, vaan millä tahansa raidoista voi tuotosta häpeilemättä markkinoida. Aivan napakymppi levy ei sentään ole, mutta vahva näyttö tasokkaalta yhtyeeltä, jolle soisi vähän enemmänkin huomiota.
07.01.2009, Marko Saarinen |
|