|
01. Avaye Penhan
02. The Monsoon
03. A Pyrrhic Victory For Humanity
04. Iniquity
05. Paramount
06. Monologue With the Sky
07. Century of the Deviant
08. Stormfeed
09. The Ambulant Plague of Humans
10. Season of the Locust
Kesto: 53:17 |
Maailmaan mahtuu jokunen Havok-nimellä paiskattu orkesteri, mutta tällä erää ollaan sen sinikeltaisen länsinaapurimme kimpussa. Debyyttialbumia tunnutaan jossain jo hehkutetunkin, joskaan en aivan ymmärrä mistä syystä; Being and Nothingness on pitkästä aikaa niitä moderneja death metal -levytyksiä, joiden hyviä puolia saa suorastaan etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Peruslähtökohdiltaan Havok edustaa uudemman koulukunnan nykyaikaista kalmametallisiipeä eli käytännössä kaiken vanhan liiton materiaalin ja vaikuttimet voi suoralta kädeltä unohtaa. Näiden modernien ideoiden rinnalle on naitettu teknis-brutaalin osaston vaikutteita, siis bändeiltä kuten vaikkapa Origin ja muut vastaavat. Ainoa ongelma on, että siinä missä nämä jälkimmäisen lajityypin edustajat hoitavat hommansa hyvin ja taidolla, Havok kuulostaa vain tylsältä. Jottei soppa olisi tällä vielä selvä, on mukaan lisätty kuin eksotiikan nimissä mukaan ripaus aineksia death metalin ulkopuolelta tunnelmoinnin nimissä. Ihan kiva idea, mutta miksei homma toimi?
On selvää, että teoksena Being and Nothingness on rohkea ja kunnianhimoinen, mutta sen purenta ei riitä tähän nilkkaan. Edes näennäisen tarttuvilla melodioilla täydennetty timmi mäiske ei toimi jos sovitukset eivät ole kohdallaan, hyvistä riffeistä nyt puhumattakaan. Pelastusta ei löydy tuotantopuolesta, jota en voi hyväksi kehua, vaikka mielipide-eroja löytyy toki tästäkin. Raskasta, toki, mutta erityisen hyvää ei millään muotoa. Pisteet kuitenkin kotiin hyvästä örinästä.
Ei Havok ole toivoton tai surkea tapaus, mutta sen potentiaali tuntuu olevan aika lailla ulapalla hukassa. Muutama potku ja isku oikeaan paikkaan ja tästäkin bändistä saisi varmaan ihan kelpoa jälkeä. Tällaisenaan se ei kuitenkaan kelpaa kuin salin kulmaan lyötäväksi.
02.02.2009, Serpent |
|