SaraLee on ollut allekirjoittaneelle pitkään yksi niistä lukuisista orkestereista, johon on pitänyt useasti perehtyä tarkemmin, mutta rajallisen ajan takia syventyminen on jäänyt tähän asti vain muutamien kappaleiden tasolle. Onneksi sivistyksessäni ammottava aukko saadaan vihdoinkin paikattua kunnolla, kun sain arvioitavaksi Damnation to Salvation –rieskan.
Vielä Darkness Between –debyytin yhteydessä SaraLee liitettiin levyarvioiden perusteella goottirockin puolelle, mutta kakkoslevynsä perusteella jyväskyläläiset ovat pistäneet goottiviittansa tyystin komeroon ja siirtynyt entistä rokimpaan ilmaisuun. Ratkaisu ei ole lainkaan hullumpi, sillä melankolinen ja raskaanpuoleinen rock sujuu SaraLeelta salonkikelpoisella otteella. Tarkasti hiottu levy sisältää tasaisella virralla eteneviä haikeita melodioita, aggressiivisuutta ja suuria tunteita. Rennon itsevarman soiton ansioista kappaleet ovat helposti nieltäviä ja vieläpä korvakäytäviä miellyttäviä. Vokalisti Joonas viimeistelee levyn syvän tunnelatauksen antaumuksellisella laululla kuulostamatta silti liian siirappiselta.
SaraLeella on melkein kaikki palikat mallikkaasti kasassa, mutta silti yksi ratkaisevan tärkeä osanen jää muuten toimivasta paketista puuttumaan - nimittäin ne pakan räjäyttävät hittibiisit. Damnation to Salvation on toki vaivattomasti läpikuunneltavissa, mutta ei siihen jää mitenkään koukkuun.
06.01.2009, Niko Määttä |