|
01. Effects of Silence
02. Our Symmetry
03. Philosophical Obsession
04. Lacrima
Kesto: 48:49 |
Nyt ovat italialaisbändin esanssit kyllä monenmoiset, ei voi muuta sanoa. Yhtye nimittäin sekoittaa keskenään Eternityn ja Alternative 4:n aikaista Anathemaa, apaattisen pseudosti kokeilevia sävyjä ja ylinopeuksilla eteneviä konerummutuksia, jotka ilmeisesti kumpuavat bändin jonkinasteisesta black metal -menneisyydestä. Yleisvaikutelma on siis sekavahko ja myös pinnallinen, eikä asiaan syventymistä auta edes jokaisen biisin yli kymmenen minuutin mitta. Pahimmillaan tuntuu, että kappale menee viiden minuutin korvilla repeatille, sillä sävellykselliset ideat esitellään täydellisesti jo jokaisen biisin ensipuolikkaan aikana. Soundscapesin julkaisemana tämä levy pistetään pihalle kuitenkin uudemman kerran, alun perin Essences julkaistiin jo vuonna 2005.
Kaikkein tympein levyn raidoista taitaa olla kakkosveisu Our Symmetry, vaikka muutkin kappaleet kieltämättä haastavat sen tässä kilpailussa vahvasti. Koko levyn luotaantyöntävin elementti on kuitenkin Mkh979-nimeä kantavan miekkosen "puhtaat" laulu, jonka luomat mielikuvat hiipivät lähellä Cynicin Focus-debyytin vokaalimaisemia. Rumpukoneen kilkatessa verkkaisempaan tahtiin bändin musisointi on kulmikkaasti etenevää, vahvasti ideaköyhää, enemmän melodioille kuin riffeille rakentuvaa tavaraa. Korkeammissa tempoissa bändi on puolestaan vieläkin tavanomaisempi ja tyhjempi tapaus. Vain satunnaisesti - jostain syystä yleensä biisien outroissa - bändi onnistuu tosin kuulostamaan parhaimmillaan jopa potentiaaliselta. Esimerkiksi avausraita Effects of Silencen opethmainen outro kuulostaa kohtuullisen mainiolta. Keskiarvoisesti Essences on kuitenkin tylsä levy.
Kokonaisuutena Essences onkin jälleen kerran näitä tapauksia, jotka jopa demoina alentuisivat keskinkertaisuudeksi, mutta virallisina julkaisuina niiden maailmaan on vaikeaa motivoida itseään astumaan. Ohuenlaiset, köyhät riffit, jo mainittu karmea puhdas laulu ja levyn poljennon yleinen laiskuus ovat omiaan tekemään kuuntelukokemuksesta jos ei nyt sietämättömän, niin ainakin epämiellyttävällä tavalla unohtumattoman. Fadedilla on selkeästi liikaa kunnianhimoa kykyihinsä nähden, mikä materialisoituu kautta linjan huonosti perusteltavina musiikillisina ratkaisuina. Toisin kuin matematiikan kertolaskussa, ei kaksi miinusta arvostelukriteereissä kumoa toisiaan, ja se tietää Fadedille sulautumista keskiarvoista heikompien metallijulkaisujen tasaisen harmaaseen taustaan.
25.12.2008, Antti Korpinen |
|
