|
01. Sotkani veka
02. Lepta o gneve
03. Chiornie debri voini
04. Zarnitsi nashei svobodi
05. Viydu ia na volushku
06. Voin pravdi
07. Marena
08. Epilogue
09. Oi, to ne vecher... (trad.)
Kesto: 41:33 |
Kuten jo aiemmassa arviossani ilmennyttä, on VIC Records puskenut menneen syksyn kuluessa pihalle uusintajulkaisua venäläisen Arkonan aiemmista pakanametallijulkaisuista. Takaperoisessa järjestyksessä uudemmasta vanhempaan pääsi seuraavana arvosteluun yhtyeen kakkoslevy Lepta, joka terrypratchettmäisesti todeten jatkaa siitä, mistä ei vielä uudemmilla ollut tietoa. Tarkemmin ottaen kyseessä on "edelleen" kansanperinnehenkistä sekä slaavilaiseen muinaiskulttuuriin & mytologiaan keskittyvää metallista ilmaisua, jossa vuorottelevat aidon huilun ja puhtaan naislaulun siivittämät melodisemmat osuudet sekä lähinnä black metalin suuntaan kumartavat sovitukset särökitarasahauksia, rääkyvokalointeja sekä ajoittaisia blast-beatejakin myöten.
Myöhempiin tuotoksiin verrattuna on syntikoin toteutettua äänimaisemaa mukana huomattavasti enemmän verrattuna uudempien levyjen alati kasvaneeseen autenttisten instrumenttien määrään, ja rääyllä vedetyt osiot tuovat vahvasti mieleen ukrainalaisen Nokturnal Mortumin varhaisemmat vaiheet. Kansanperinteellisemmissä pätkissä puolestaan on jossain määrin NM:n tuntua kyseisen yhtyeen folk-henkisemmän tuotannon alueelta, jos kohta varsin onnistunut naislaulu sekä vielä alati kansanperinnevoittoisemmat kuviot määrättyä Arkonan omaleimaisuutta alleviivaavatkin.
Niin säveliltään, sovituksiltaan kuin yleiseltä ilmapiiriltäänkin Lepta on yhtä kaikki tämän jälkeen ilmestyneisiin bändin julkaisuihin verrattuna merkittävästi slaavilaisempi, sillä myöhempien levyjen länsimaita kosiskelevammat keskieurooppalaisuudet loistavat poissaolollaan täysin. Sitä vastoin levyn maanläheisyyttä, kiinnostavuutta, tunnelmaa ja iskevyyttä laskevat hiukan tarpeettomankin suuret määrät huokealta kuulostavia itäblokkisyntikoita sekä tämän jälkeen ilmestyneitä levyjä runsaammat, melodiseen black metaliin kallellaan olevat tavanomaisuudet ja laimeudet, joista ei omaperäisyyttä valitettavasti löydy etsimälläkään.
Kansanperinteellisyyksien osalta kyseessä on toki yhtye edustamansa tyylisuunnan kiinnostavammasta sekä autenttisemmasta päästä. Harmillisesti Leptaa vain liiaksi vaivaa tusinaratkaisuihin sortuva metallipuolen toteutus, mikä osaltaan syö kokonaisuudelta määrättyä särmää ja henkeä, ja saa soundipuolenkin lopulta kuulostamaan teknisestä eheydestä huolimatta turhan muoviselta ja varovaiselta. Mutta jos taasen tällainen kevyempi, syntsavoittoinen ja folk-henkinen slaavihumppa meets Nokturnal Mortum-ish BM-elements kiehtoo, Arkona lienee mitä oivallisin katsastamisen kohde.
05.12.2008, Frostheim |
|
