Saksan kuoroheavypartio puljaa kakkoslevyllään vielä riskialttiimman kappalemateriaalin kimpussa kuin viimevuotisella debyytillään. Viimeksi Van Canto ei omien laulujensa esittämisen lisäksi sentään coveroinut kuin yhden Metallica-veisun, mutta Hero koostuu puoliksi heavyhymneistä, kun äänihuulivoimistelun kohteeksi joutuvat Manowar, Nightwish, Deep Purple, Iron Maiden ja Blind Guardian. Näistä ainoastaan Blind Guardianin alunperinkin soitannollisesti vähäeleisen (mutta maagisen) The Bard's Song - In The Forestin voi sanoa millään tavalla onnistuneen, mutta kappaleiden sovituksellisilla ja esityksellisillä arvoilla ei sinällään liene väliä, jos takana seisoo SonyBMG ja biiseiksi on valittu Saksassa eniten myyvien heavyartistien suurimmat hitit...
Tälläkään kertaa rumpusäestetyn laulajaviisikon omat kappaleet eivät riemunkiljahduksia aikaiseksi saa, vaan kuulostavat edelleen Rajattomalta, enkä saa niistä "heavyä" mitenkään. Huvittuneen hymähdyksen saksalaiset sentään ansaitsevat muutoin latteasti naamalleen kaatuvan Wishmasterin kazoolta kuulostavalta "kitarasoolosta" ja alkuperäistäkin koomisemmaksi lipsahtavan Kings Of Metalin "bassosta". Fear Of the Darkin melodialinjan kauniisti laulanut nainen sen sijaan ansaitsee aidot kehut.
Yksi hyvin onnistunut biisi on osuman verran enemmän kuin edellislevyllä ja hienostihan Van Canton kööri laulaa, mutta luulisi coverien sovittamiseen perustuvan konseptin olevan aika kertakäyttöisen jopa omituisista musiikkimieltymyksistään tunnettujen saksalaistenkin korvissa. Vaan mistäpä tuon tietää, eikös jo ihan kelvollisesti pärjäävällä Apocalypticalla ollut aluksi sama konsepti, eri soittimin vain?
20.11.2008, Mape Ollila |