|
01. When Gates Are Opening
02. The Skyrider
03. Dreams They Haunt Me
04. March Of The Amazones
05. Answer To You, Heart (Stranger in the Dark)
06. Immortal (Hymn to the Prison Guard)
07. Lethal Attraction
08. Children Of The Corn
09. The Mad Minstrels (With Ddelusions of Grandeur)
10. The Lake
11. Cat Eyes
12. Feeding The Predator |
Nelisen vuotta Fire, Walk With Me -debyyttinsä jälkeen ruotsalainen VII Gates tulostaa toisen levyllisen perinteistä heavy metalia ja soundi on kitaroiltaan ja eritoten laulajaltaan pääosin Judas Priestin perintöä. Lyriikat ovat kovin elokuvapitoisia ja useissa biiseissä taustalla kummittelee myös Deep Purple, muutenkin kuin hammondien muodossa. Esikuvat voisivat olla siis huonommatkin.
VII Gatesia ei pääse solvaamaan ainakaan ryppyotsaiseksi. Levy avautuu kohtauksella erittäin huonoa stand up -komiikkaa ja levyn lähetessä loppuaan bändi heittäytyy suorastaan omituiseksi, sillä levy päättyy pariin biisiin viihdejazz-pohjaista outoilua, jolle en nyt keksi muuta nimeä kuin "Sinatra-hevi". Siis niissä tuhottoman kalliissa Las Vegas -viihdeshow'ssa soitetun swingin ja metallin risteytystä. Koska en osaa häröilyä tarkemmin selittää, ko. appeesta kiinnostuneet joutuvatkin kuuntelemaan biisit itse.
Erikoisten komiikkapläjäystensä lisäksi paketti rakentuu kuitenkin pääosissaan melodistista, mutta kovin värittömistä kappaleista, joissa löytyy pikkunäppäriä kitarasooloja ja vierailevan synistin hymyilyttäviä soundivalintoja sekä über-pöhköistä lavanimistä ja enkkua skooneksi ääntävästä vokalistista, jota voisi luulla Halfordin jonkun Ruotsin-keikan, öh, jätökseksi, ellei tietäisi, että nahka-Rob on isyyssyytöksille immuuni.
VII Gatesilla on ruotsalaiseen tapaan perusiloinen meininki. Ja laulaahan levyllä taustoja mm. Thunderstonen aika joelynnturnermainen Rick Altzi. Ei In Hoc Signo Vinces lajissaan huonokaan kiekko ole, jos nyt ei kovin merkittäväkään.
25.11.2008, Mape Ollila |
|
