|
01. Number 16
02. War
03. Listen Up
04. Judgement Day
05. Rolling Along
06. Saturday's Gone
07. Must Have Been The Future
08. Baby Come Back
09. Voyager
10. Write
11. Goodbye |
Evolve IV jaksaa muistuttaa, mikä meni pieleen muutamien yhtyeiden kohdalla 1980-luvun ensimmäisellä puolella. Tuolloisen neoprogeaallon voittajia olivat selvästikin yhtyeet, jotka ottivat peruslähtökohdakseen 1970-luvun alun Genesiksen ja istuttivat siihen uuden aallon energisyyden ja asenteen. Monet heistä onnistuivat keräämään ympärilleen innokkaan kuulijakunnan, mikä ei jäänyt huomaamatta levy-yhtiöiltä.
Häviäjiä puolestaan olivat yhtyeet, jotka yrittivät operoida jossain hämyisen progen ja indiekitarapopin välimaastossa. Tämän sai huomata mm. Peter Nicholls, joka hetkellisesti jätti IQ:n ja syöksyi sementtiin Niadem´s Ghostinsa kanssa, joka ei ollut sen enempää kelvollista indieätä kuin neoprogeakaan. Samoilla linjoilla oli myös toinen brittiaikalainen Mach One, joka julkaisi ainoat työnsä omakustanteina saavuttamatta koskaan laajempaa suosiota saati levy-yhtiöiden huomiota. Muista aikalaisista Mach Onen erotti yhtyeen omintakeinen tuplakitaratyöskentely, josta The Smithsin Johnny Marr olisi syystäkin ollut kateellinen. Ilmeisesti maailmassa on vielä musiikkityylejä, joita ei tulisi sekoittaa.
Vaikka Mach One on haudattu jo yli 20 vuoden taakse, ei se ole estänyt yhtyeen toista kitaristia, Peter Matuchniakia tekemästä paluuta. Tällä kertaa Matuchniak on lyönyt hynttyyt yhteen amerikkalaisen laulaja-kitaristi Michael Eagerin kanssa, joka puolestaan lukeutuu 1990-luvun kovaonnisiin seattlelaismuusikoihin. Lieneekö onni suosiollisempi herroille 2000-luvulla?
Kaksikon perustama Evolve IV kuulostaa debyyttilevyllään Decadent Light siltä kuin aika ei olisi kulkenut eteenpäin 1980-luvun lopusta. Tyylillisesti Evolve IV jatkaa Mach Onen linjoilla, yhdistellen hämyistä progea indiesoundiin. Lokerointia hämyprogen ja indien välillä on mahdotonta tehdä, ja häilyvää rajaa sekoittaa entisestään Michael Eagerin nasaali ääni, joka kuulostaa Kurt Cobainin ja Dave Brockin välimuodolta. Mach Onen tuplakitaratyöskentelyä ei ole haudattu 20 vuoden taakse, vaan se elää sitkeästi Evolve IV:n levyllä.
Yhtyeen musiikissa on paljon vaikutteita niin Hawkwindilta kuin Grateful Deadilta, joskaan ryhmä ei koskaan jaksa irtautua arkirealismin kahleista todellisiin kosmisiin sfääreihin, vaan jatkaa melko turvallisesti vaihtoehtobändien viitoittamilla linjoilla kasarihengessä. Evolve IV:n kunniaksi on sanottava, että sen kappaleet ja esitystavasta huokuva intensiivisyys antavat paljon anteeksi tunkkaiselle toteutukselle. Sokkotestissä Decadent Light saattaisi hyvin mennä läpi unohdettuna 1980-luvun kulttityönä, mutta tuoreena levynä en jaksaisi hehkuttaa sen erityisyyden puolesta.
Evolve IV on yksi lukuisista esimerkeistä, joka on kasattu, jotta muusikot saisivat tehtyä loppuun takavuosina keskeneräisiksi jääneet työnsä. Se osoittaa muusikoilta asennetta, jonka voi kuitata a) tinkimättömyytenä, b) muutoksiin sopeutumattomuutena tai c) surullisena ilmiönä.
06.12.2008, Kalevi Heino |
|
