|
01. The Mind Machine
02. Thieves
03. You're Alive
04. One Tragedy at a Time
05. I'm Not Blind
06. Easy Tomorrow
07. Haze |
Viime vuosina on käynyt entistäkin selvemmäksi, ettei kitaristi Kurdt Vanderhoof ole kyennyt toteuttamaan läheskään kaikkia ambitioitaan Metal Churchin puitteissa. Metal Churchin ohessa Vanderhoof on toteuttanut itseään omassa Vanderhoof-projektissaan, joka on suuntautunut vanhakantaisemman hevin tekemiseen. Huomattavasti yllätyksellisempi on Vanderhoofin toinen sivuprojekti Presto Ballet, jossa Vanderhoof pääsee tuomaan julki rakkauttaan 1970-luvun progressiivista rockia kohtaan. Ja mikäpä siinä, loppujen lopuksi osa thrashmetallissa käytetyistä elementeistä ei rakenteellisesti ole kovinkaan kaukana 1970-luvun progehirmujen moniosaisista mammuttieepoksista.
Metal Churchin tavoin myös Presto Balletin miehistö on ehtinyt vaihtua sitten viime näkemän. Vanderhoofin rinnalla on sentään säilynyt laulusolisti Scott Albright, mutta rytmisektio kosketinsoittajaa myöten on pistetty vaihtoaitioon. Miehistövaihdoksista huolimatta Presto Ballet kuulostaa entiseltään. Yhtye jatkaa lähes autenttisen 1970-luvun soundin ja hengen luomista, eikä Kansasta, Yesiä, Genesistä, Rushia ja Styxiä kunnioittavaa tyylittelyä ole vieläkään haudattu uudempien vaikutteiden alle.
Kuulijakunta, joka on jo pitkään manaillut Kansasin ja Yesin nykytilaa, ottanee The Lost Art of Time Travelin avosylin vastaan. Vanderhoofin säveltämät kappaleet nimittäin kuulostavat häkellyttävän samanhenkisiltä kuin esikuviensa työt. Autenttisuutta kokonaisuuteen tuovat kunnollisten vintage-instrumenttien (mm. Hammond-urut, Mini-Moog, Oberheim jne) käsittelyn lisäksi Scott Albrightin komeat lauluosuudet. Mies on selvästi sisäistänyt Andersoninsa ja Walshinsa.
Vaikka Presto Ballet nojaa pitkälle 1970-luvun progeperinteisiin, erottaa ryhmän muista retroilijoista kyky rokata. Tästä hyvänä esimerkkinä kappale Easy Tomorrow. Progressiivisessa rockissa on helppo hukkua yltiöpäisen kikkailun täyttämiin suonsilmäkkeisiin, eikä suoraviivaiseen ilmaisuun ole helppo siirtyä mutkikkaista sävel- ja tahtikuvioista kovinkaan luontevasti. Presto Balletilla tätä ongelmaa ei ole. Ennen kaikkea The Lost Art of Time Travelia leimaa vaivattomuus ja raikas tunnelma. Kiinnostavinta levyllä on havaita, etteivät muutamat kappaleet, mm. The Mind Machine, vaikuttaisi rakenteensa puolesta kovinkaan vierailta Metal Churchin levyillä. Toisinaan ero piilee vain sovituksissa ja soittotavassa.
Viime kädessä The Lost Art of Time Travelia ei voi pitää järin innovatiivisena progelevynä, vaan se nojautuu hyvin pitkälti nostalgian varaan. Mutta sehän koko Presto Balletin idea onkin.
19.11.2008, Kalevi Heino |
|
