Kansitaide Goathemy
Torn
CD
[ Violent Journey Records ]

( 6 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. The Wanderer
02. Tribe
03. Void of Crown
04. The Blind Almighty
05. Vicious Woman
06. Liars to the Cross
07. Dead Man's Ashes
08. Under the Capricornus
09. Origin of Storm
10. Torn

Kesto: n. 50 min.

Torn on jatkoa bändin reilun parin vuoden takaiselle debyyttilevylle, joka oli lähinnä keskitasoinen osoitus dark- ja black metalin kanssa pelehtivästä melodisesta mouhinnasta. Vapaasti genrejä yhdistävä kakkoslevy purjehtii pitkälti samojen purjeiden alaisuudessa, mutta hienoisesti heikkouksistaan parantuneena.

Kymmenen biisin levytykseen mahtuu ideoita niin black-, death-, dark- kuin doom metalista. Tyylivaihtelut eivät ole ehkä suuria, mutta sen verran rispaantumista on mukaan mahtunut, ettei bändi ainakaan toista samaa raitaa kerta toisensa jälkeen. Paikoin korostetaan keskitempoista bm-henkeä, toisaalla taas jopa doomahtavaa tunnelmointa ja löytyypä riffeistä myös ripaus rässiä. Monipuolisuudella on mielenkiintoiset puolensa, vaikka tämän myötä mukaan on mahtunut myös paljon alle keskitasoista tusinakauraa.

Levyn parasta antia ovat sen tunnelmallisuutta ylläpitävät tukipilarit. Näistä vastaavat lähinnä erilaiset kitaroinnit, aina akustisesta fiilistelystä runttaaviin demppauksiin. Osansa tunnelmasta luo runsas naislaulun käyttö, jolla on luotu niin kosketinmattoja vastaavia tausta-ambiensseja kuin myös selkeitä lead-laulusuorituksia. Jälkimmäiset istuvat kokonaisuuteen melko väkinäisesti, mutta ehkä tämä ominaisuus kuuluu samaan sarjaan kuin sinihomejuustot: näitä makutekijöitä joko rakastaa tai vihaa.

Tornin suurin ongelma on kuitenkin siinä, että se tuntuu kokonaisuutena äärimmäisen keskinkertaiselta ja hiomattomalta tekeleeltä. Jokaista hieman parempaa riffiä kohti löytyy aina jokin selvästi huonompi vastaava ja näiden välille runsaasti maantienharmaata tusinatauhkaa. Sama toistuu soundien puolella, jotka eivät ole varsinaisesti huonot, mutta joita ei oikein rehellisyyden nimissä osaa kehuakaan. Laulupuolen kärinät ja örinät ovat nekin vain tavanomaisen perusosaamisen tasolla.

Kenties Torn täyttää omaa marginaalista loveaan hyvin, mutta vaikea tälle on mitään kovin suurta fanikuntaa kuvitella. Keskinkertaisuutta pelkäämättömät omaleimaisuudentavoittelijat löytänevät tästä kenties jotain kiehtovaakin.



26.11.2008, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Frostland
Frostland
[ CD ]
http://www.myspace.com/goathemy http://www.mikseri.net/artists/?id=18029 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Osta MP3:t Lukukertoja : 1620
Palaa »
 
Bookmark and Share