|
DVD1:
01. Introduction
02. Progenies Of The Great Apocalypse
03. The Serpentine Offering
04. The Chosen Legacy
05. Spellbound (By The Devil)
06. Sorgens Kammer Del II
07. The Insight And The Catharsis
08. Raabjørn Speiler Draugheimens Skodde
09. The Sacrilegious Scorn
10. Mourning Palace
11. The Fallen Arises
12. The Sinister Awakening
13. A Succubus In Rapture
14. Fear And Wonder
15. Blessings Upon The Throne Of Tyranny
16. Vredesbyrd
17. Puritania
DVD2:
01. Introduction
02. Progenies Of The Great Apocalypse
03. Vredesbyrd
04. Cataclysm Children
05. Kings Of The Carnival Creation
06. Sorgens Kammer Del II
07. Indoctrination
08. A Succubus In Rapture
09. The Serpentine Offering
10. The Chosen Legacy
11. The Insight And The Catharsis
12. Spellbound (By The Devil)
13. Mourning Palace
14. The Fallen Arises
15. The Serpentine Offering
16. Spellbound (By The Devil)
17. Mourning Palace
18. Progenies Of The Great Apocalypse
19. Vredesbyrd
20. Sorgens Kammer Del II
21. The Serpentine Offering
22. The Sacrilegious Scorn
23. The Chosen Legacy
Disc 3
01. Introduction
02. Progenies Of The Great Apocalypse
03. Vredesbyrd
04. Sorgens Kammer Del II
05. Indoctrination
06. A Succubus In Rapture
07. The Serpentine Offering
08. The Chosen Legacy
09. The Insight And The Catharsis
10. Spellbound (By The Devil)
11. Mourning Palace
12. The Fallen Arises
|
Kauas on tultu vuoden 1998 Live & Plugged vol.2:lta, VHS-kasetilta, jonka Dimmu Borgir jakoi Dissectionin kanssa. Muutaman biisivalinnan ja saman jäsenen ohella samaa taitaa olla enää Shagrathin tapa moshata ja nojua mikkitelineeseensä, joskin sen välittämä vaikutelma on vaihtunut puolittain possessoituneesta heilumisesta lamaantuneen näköiseksi rutiiniksi. The Invaluable Darknessia katsoessa herää monesti siihen, että DVD ja etenkin sen pääkeikka näyttävät hieman matalan budjetin tuotannolta. Soundi- ja soittopuoli on kieltämättä kunnossa, mutta kontrasti jäsenistön päällä roikkuvien quasi-futurististen haarniskoiden ja lähes tulkoon karujen lavarakennelmien välillä on turhan jyrkkä. Etenkin tolppien päissä heiluvat leikkitulet lepattavat lavalla todella halvan näköisesti. Tiedä sitten onko jotkut karuuden puolesta tehdyt ratkaisut tehty katu-uskottavuuden nimissä, mutta valitettavasti Dimmu Borgir tuntuu jälleen kerran syyllistyvän perinteiseen "et voi sekä syödä että säästää kakkua" -syntiin.
The Invaluable Darknessilta on helppo löytää purnaamisen aihetta. Kokonaisuudessaan bändin live-esiintyminen on melko kuivakkaa; juuri sitä samaa pompöösiä kankeilua mitä bändin keikat oikeastikin valitettavasti ovat. Bändi näyttää ensimmäisen biisin aikana tehtyjen minispurttien jälkeen jähmettyvän paikalleen, ja etenkin Shagrathin "appelsiinit kainaloissa" -kävelytyyli alkaa tietyssä vaiheessa keikkaa kääntyä tahattoman huumorin puolelle. Lisäksi äijä tuntuu aina välillä säästelevän ääntään ja tällöin etenkin välispiikit kuulostavat lähinnä narinalta. Ja kun nyt vauhtiin päästiin, niin kritisoidaan samalla vielä Simen Hestnæsin puhtaita lauluja sen verran, etten yleisesti ottaen pidä miehen tavasta laulaa livenä. Pahimmillaan melodiat nimittäin katoavat Hestnæsin omiin turhanpäiväisiin venyttelyihin, kun taas muutamassa biisissä (esim. Oslon-keikan The Insight And The Catharsisissa) puolestaan laulussa on aivan liikaa kaikua.
Mitä biisivalintoihin tulee, ei luonnollisestikaan ole millään tavalla yllättävää, että settilistaa hallitsee tuoreimman In Sorte Diaboli -lätyn ohella bändin läpimurtolevy Enthrone Darkness Triumphant. Valitettavasti useimmat In Sorte Diabolin kohdalla esittämäni argumentit pitävätkin paikkansa myös The Invaluable Darknessilla. Pahimmillaan Dimmu Borgir todella on kahden pennin thrash-riffejä kierrättävä ja ne nopeudella ja sinfonisilla sovituksilla sokerihuurtava bändi, kuten eräs tuttavani In Sorte Diabolista pian sen ilmestymisen jälkeen totesi. Ja pakko kai sanoa, etteivät kaikki Enthrone Darkness Triumphantin biisitkään ole vanhentuneet erityisen arvokkaasti, ainakaan kun tällaisia välttäviä liveversioita kuuntelee. Mourning Palacen taipumista bändin taholta tätä nykyä väsyneeksi nyökyttelyksi tuskin tosin kukaan ihmettelee. Biisivalinnoissa ei sikäli ole purnaamista, mitä nyt Oslon- ja Wackenin-keikkojen settilistojen olisi suonut poikkeavan reilummin toisistaan. Sitä ei tee biisilistojen perusteella myöskään arvosteluversiosta puuttunut kolmoslevy (CD), jolta löytyy ilmeisesti P3-studiolivekeikka kokonaisuudessaan.
Mieleni tekisi sanoa The Invaluable Darknessia periaatteessa kelvolliseksi tuotokseksi. Loistavaksi en usko tämän DVD:n kohoavan kuin aivan fanaattisimpien Dimmu-fanien keskuudessa - niin väsynyt ja tylsä Oslossa heitetty pääkeikka on. Onneksi loput keikkapätkät, kuten Lontoon-keikalta napatut Vredesbyrd ja Puritania sytyttävät paremmin. Yleisökin taitaa olla Lontoossa paremmin mukana kuin kotikentällä vedetyllä keikalla. Kakkos-DVD:ltä löytyvä Wacken-keikka tuntuisi lisäksi kokonaisuudessaan vauhdikkaammalta ja nautinnollisemmalta, ja löytyypä siltä myös yksi omista Dimmu-suosikeistani, Kings Of The Carnival Creation. Muutoin kakkoslevy on kultalevyjen jakotilaisuuksineen, videogallerioineen ja P3-studiolivevetoineen mielestäni b-tason materiaalia, joskaan ei yhtään ykköslevyn pääkeikkaa saati "behind the scenes" -matskua vähäpätöisempää sellaista. Takahuoneissa ja keikkabusseissa kuvatut pätkät ovat tosin melkoista myötähäpeää herättävää hihittelyä. Niitä katsellessa fiilis on vähän samanlainen kuin olisit firman pikkujouluissa selvin päin. Siinä vaiheessa kun osaston "sanaseppo" ja "stand-up-koomikko" varastavat mikrofonin, on jo myöhäistä karata paikalta. Järkyttävin pätkä taitaa olla yli kaksi minuuttia kestävä Hellhammerin hysteriakohtaus, jossa mies ei saa hihittelyltään sanaa suustaan. Vai tätä se onkin se "invaluable darkness"...
04.11.2008, Antti Korpinen |
|
