Kansitaide Nailgunner
Apocalypse. Now or Never
CD
[ AreaDeath Productions ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. The Power Never Fades
02. Body Hammer
03. Futuristic Deth
04. On Metal Monster We Ride
05. Craving Your Flesh
06. Morbid Schizophrenia
07. Venomous Overdose
08. Torment In Pain

Kesto: 28:32
Kotimaisella Nailgunnerilla ehti olla jo hiukan huono tuuri, kun alkoi näyttää siltä, ettei jo tehdylle levylle olekaan julkaisijaa. Toisin kuitenkin kävi ja levy näki päivänvalon ihan virallisessakin muodossa. Pelastaja löytyi hivenen yllättävältä suunnalta: Kiinasta. Ja onpa julkaisu myös varsin hyvännäköinen paketti kaiken kaikkiaan.

Nailgunnerin thrash on melko kypsän kuuloista rytyytystä ja debyytin julkaisu sitä myöten ansaittua. Tyyliltään tavara on melkoisen suoraviivaista paisketta ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan toteutettua, mutta kyllä musiikissa hiukan death metalinkin makua on aistittavissa. Jos jokin suoranainen vaikute pitäisi mainita, kalskahtaa levyllä ainakin omaan korvaani vanhemman polven Kreator.

Ensimmäiseksi julkaisu on suorastaan kova, mutta sanomistakin vähän löytyy. Vaikka mättäminen on ankaraa ja biiseistä löytyy vaihtelua, vaivaa joitain vetoja lievä kasvottomuus ja yksioikoisuus. Pari moshaavampaa ja tarttuvampaa kappaletta seassa tekisi lopputulokselle vielä kovasti terää. Tymäkkä aloitus joka tapauksessa!

03.11.2008, Marko Saarinen
http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=53777059 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1638
Palaa »
 
Bookmark and Share