|
01. Tokoyami Kairou
02. Nare no Hate
03. Shagan no Tou
04. Jinbaika
05. Muge no Hito
06. Akai Kioku
|
Hienoa, että maailmasta löytyy vielä yhtyeitä, joiden nimestä voi päätellä jotain ryhmän omaamasta ideologiasta. Gonin-Ish on japania, tarkoittaen vapaasti käännettynä “viiden jäsenen laulujen yhdistämistä”. Tämän japanilaiskvintetin ideologia ei rajoitu ainoastaan musiikkiin, sillä ryhmä hoitaa itse myös levyjensä äänittämisen, tuotannon, masteroinnin ja jakelun, aina kansitaiteen toteutusta ja taittoa myöten. Vaikuttavaa, perin vaikuttavaa.
Naishikyo-Sekai (suom. Sisäinen maailmasi) on Gonin-Ishin toinen pitkäsoitto, joka julkaistiin Japanissa jo kolme vuotta sitten. Season of Mist, joka on erikoistunut progemetallin eri alagenreihin, on vastikään kaivanut Naishikyo-Sekain esiin antaakseen levylle kansainvälisen julkaisun. Tyylillisesti kiekko istuukin erinomaisesti lafkan muiden julkaisujen joukkoon, vaikka Gonin-Ish ei englantia käytäkään ilmaisukielenään.
Gonin-Ish on luonut poikkeuksellisen omaperäiset ilmaisukeinot musiikilleen, vaikka se on koonnut ne yhteen tutuista aineksista. Yhtyeen keulahahmon Anoji Matsuokan (laulu/kitara) juuret löytyvät japanilaisista metallipiireistä, ja takavuosina hän toimi Japanin harvalukuisten, pelkistä naisista koostuneen thrash metal-yhtyeen, Oblivionin laulaja-basistina. Kosketinsoittaja Masashi Momotan juuret puolestaan löytyvät sikäläisistä progeympyröistä, ja herran kosketintyöskentely, joka pohjautuu pääosin pianon käsittelyyn, on saanut selviä vaikutteita Keith Emersonin luomalta koulukunnalta. Yhtyeen muut jäsenet tasapainottelevat progemetallin ja teknisesti soitetun death metallin välimaastossa. Kun kaikki em. elementit kasataan yhteen, tunnusomainen Gonin-Ish-soundi on miltei valmis.
Progesta ja death metallista työstetyn crossover-mätön kruunaa yhtyeen valitsema poikkeuksellinen esityskieli. Aivan Christian Vanderin ja Klaus Blasquizin linjoille yhtye ei ole heittäytynyt, vaan Gonin-Ish on napannut tekstinsä muinaisista japanilaiskirjallisuuden klassikoista, joiden sanat eivät ole olleet käytössä vuosisatoihin (Kirj. huom. Vander ja Blasquiz kehittivät Kobaïan kielen, jota he käyttivät Magma-yhtyeensä levyillä).
Musiikillisesti Gonin-Ish kuulostaa poikkeuksellisen jännittävältä tuttavuudelta. Sävellykset ovat räiskyviä ja ponnekkaat pianojuoksutukset antavat majesteettisen leiman tarkalla otteella mätettyjen death metal-vyörytysten päälle. Monin paikoin Anoji Matsuokan laulumelodiat muistuttavat 1970-luvun alun italoprogea (ala Corte dei Miracoli), mutta neitosen laaja-alainen ääniala, joka käsittää likimain kaiken uuden aallon maneereista suoraan mörinään, antaa kokonaissoundiin aivan uuden ulottuvuuden. Ehkäpä parhain termi, joka riittäisi kuvaamaan Anoji Matsuokaa niin äänen kuin ulkoisen olemuksen puolesta, saattaisi olla psykoottinen Peppi Pitkätossu. Vaikuttavaa on myös Matsuokan ja Fumio “Fu-Min” Takahashin kitaratyöskentely, joka noudattaa thrash metalin parhaimpia perinteitä aina tappavan tehokkaista riffeistä virtuoosimaisiin sooloihin.
Yhdellä istumalla kuunneltuna Naishikyo-Sekai nostaa kylmän hien pintaan, sen verran hengästyttävällä intensiivisyydellä levy on toteutettu. Skitsoimmillaan yhtye on kingcrimsonmaisessa Shagan No Toussa, suorimmillaan tappavan tehokkaassa Muge No Hitossa. Suvantokohtiakaan yhtye ei ole täysin unohtanut ja sille löytyy paikkansa levyn puolivälistä, kappaleen Jinbaika muodossa.
On hämmästyttävää miten innovatiivista uutta musiikkia tutuista aineksista saa kasaan, kun niitä on hämmentämässä omintakeiseen visioon tähtäävä ryhmä. Gonin-Ish ei ehkä edusta progemetallia helpoimmasta päästä, mutta Season of Mist-lafka on oikeassa: Naishikyo-Sekai ansaitsee tulla huomioiduksi Japanin ulkopuolellakin.
03.11.2008, Kalevi Heino |
|
