|
01.
02.
03.
04.
Kesto: 6:48 |
Ruokavertaukset ovat jo ajat sitten levyarvioinneissa muuttuneet kliseiksi, mutta tällä kertaa on niin mehukas paikka sellaisten käyttämiseen, että kliseisyydestä viis. Kuvittele eteesi ravintola-annos, josta löytyy niin lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevia aineksia. Oli seassa sitten tuhtia pihviä, kirpeitä marjoja, raakaa kalaa, kermaista juustoa tai suklaavanukasta ja tulisia mausteita, se on kaikki upotettu yhteen ja samaan tehosekoitinannokseen, joka puolestaan on jätetty sen verran loppuun asti sotkematta, että eri ainekset voi vielä suhteellisen selkeästi erottaa.
Niin, Verilöylyn musiikkia voisi kuvailla viistopäiseksi, kokeelliseksi instrumentaalirymyämiseksi, johon on raavittu kasaan lähes kaikkea, mikä nyt arvon musikantteja on sattunut jollain tasolla kiinnostamaan. Löytyy niin grindia, jazzahtavuutta, punkkia, surfia, elektroa kuin epämääräistä noisea, eikä tässä ole vasta kuin osa elementeistä.
On aivan selvää, että nämä kokit ovat hyvin taitavia ja kunnianhimoisia kokeilijoita, mutta yhtä selvää on sekin, että suurimmalle osalle perinteisempään ilmaisuun tottuneista ei moinen keitos helpolla maistu. Normeihin kyllästyneiden erikoisuudentavoittelijoiden ja itseään jalustalle korottavien mukaintellektuellien mielestä tämä lienee sitten sitäkin kovempaa tavaraa.
Omaan makuuni tämä ei varsinaisesti ole, mutta kuriositeettina Skeletor Pentagräm menee. Palatakseni vielä ruokavertauksiin, runsaasti aineksia löytyy ja koko komeus tuntuu olevan vielä maustettu tipalla musiikillista Rohypnolia, sillä jöötin jälkeen peruskuulija ei takuulla tajua, mitä pirua juuri tapahtui, mutta onneksi perseen sijasta sattuu vain sieluun tai korviin. Tyypillisen erikoisuuksia tarjoavan snobiravintolan tapaan annos on sentään erittäin pieni.
28.10.2008, Marko Saarinen |
|
