Kansitaide Eyefear
The Unseen
CD
[ Dockyard 1 ]

( 8+ )
01. Hypnosis
02. Illusions
03. Bridge To The past
04. The Unseen
05. Always Reasons
06. Wasting Away (Alone)
07. From Darkness Till Dawn
08. Confessions
09. A Clouded Mind
Mielestäni tähän saakka pelkkiä onnistumisia suoltanut australialainen Eyefear tekee kolmannella yrittämällään uransa aggressiivisimman ja powermetallisimman albumin. Samalla yhtye on vienyt albuminsa ensi kertaa kotimaansa ulkopuolelle miksattavaksi ja masteroitavaksi, sillä The Unseenillä slaidien asentojen säätelystä ja nappuloiden vääntelystä on vastannut Helloweenin mikseritiskin takana maineensa luonut Tommy Hansen. Soundien hieman parantuessa samalla myös pieni osa Eyefearin savuisen äänimaailman vangitsevuudesta on kadonnut.

Vaikka passiivis-aggressiivinen progeheavy on saanut tehdä tilaa piirun verran tavanomaisemmalle tuplabassaritulitukselle, melbournelaisten metallin peruskivet ovat toki muurattuina samoihin paikkoihin kuin aikaisemminkin. Kosketinpohjaltaan kevyesti sinfoniset, mietteliäästi maalailevat ja rytmisesti rikkaat biisit polveilevat sopivasti, tunnelmalliset lyriikat ruokkivat ajattelevan kuuntelijan aivonystyröitä ja Danny Cecatin superemotionaalinen laulu pitää kuulijan otteessaan kolmen vartin mitassaan miellyttävän kompaktina säilytetyn kokonaisuuden ajan.

The Unseen on taas kerran tyypillistä (jos moiseen sanaan nyt voi tämän yhtyeen kohdalla turvautua) Eyefearia, jonka ominaissoundista ei voi erehtyä: omaleimaista ja kuuntelukestävyydeltään ikitakuu-leiman ansaitsevaa laatutyötä. En vain tällä kertaa valitettavasti saa levystä samanlaisia väristyksiä kuin ilmiömäisestä A World Full of Greysta. Fanipoikana on silti myönnettävä, että se mikä kuulostaa Eyefearille pieneltä takapakilta olisi monen muun bändin diskografiassa ehdoton timantti.

07.11.2008, Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Inception Of Darkness
The Inception Of Darkness
[ CD ]
A World Full Of Grey
A World Full Of Grey
[ CD ]
9 Elements of Inner Vision
9 Elements of Inner Vision
[ CD ]
http://www.ozzyfrank.com/eyefear/Eyefear.htm http://www.myspace.com/eyefear Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2246
Palaa »
 
Bookmark and Share