|
01. Aurora's Garden
02. Amour of the Harp
03. Tears of the Beautiful
04. My Agony, My Ecstasy
05. Bestow My Desire
06. Chorus of Jasmine
07. Dance of the Leaves
08. Sadness Rains
09. A Dirge of Sorrow
10. Nothing Earthly Save the Thrill (bonus)
11. Seasons of Frost (bonus)
12. Scarification (bonus)
13. Winter Solstice (bonus)
14. Mammaliferous Earth (bonus)
15. Crown of Thorns (bonus)
Kesto 79:02 |
Chicagolaisen Novembers Doomin debyytin uudelleenjulkaisu, jolle on bonuksiksi lisätty yhtyeen kahden demon kappaleet remasteroituina versioina, on mielestäni kulttuuriteko. Modernin death/doom metalin klassikoihin lukeutuva debyytti on bonuksineen kelpo paketti synkkää musiikkia.
Amid Its Hallowed Mirth on paljon velkaa My Dying Bridelle, alkupään Paradise Lostille sekä Cathedral-julkaisuille, joista varsinkaan jälkimmäisen vaikutusta ei myöhemmässä materiaalissa ole niin selkeästi kuultavissa. Materiaali painottuu selkeästi enemmän death/doomiin ja yhtyeen myöhemmin käyttämät romanttisemmat ja gootahtavat vaikutteet eivät ole saaneet juurikaan jalansijaa, poislaskien lyriikoissa olevat teemat ja tarinat. Vaikka levyllä on nytkin paikoitellen naisvokaalein toteutettuja tunnelmointeja, rajoittuu niiden osuus enemmänkin taustaääniin kuin lyriikoiden laulamiseen tai tarinan kuljetukseen.
Soundit ovat erittäin tummat ja reilusti särötyt, joskin olettaisin, että remasteroinnin yhteydessä ne on saatu eroteltua mukavasti eikä kokonaisuus mene sen pahemmin puuroksi. Vokalisti murisee läpi koko levyn ja miehen ulosanti kuulostaa poikkeuksetta erittäin vakuuttavalta ja paikoitellen naisvokalistin tuplaamana murinalaulut saavat mukavasti lisää syvyyttä.
Demomateriaalin soundit ovat selkeästi suttuisemmat, mutteivät kuitenkin niin paljon että tuntuisivat kokonaisuudessa täysin irrallisilta. Kaksi ensimmäistä bonuskappaletta ovat yhtyeen toiselta Her Tears Drop -demolta (1995), jotka ovat luullakseni ensin jotta soundien ero levymateriaaliin ei olisi niin selkeä. Viimeiset neljä kappaletta ovat Scabs-demolta (1990), jonka soundeissa eron kuulee selkeästi. En välttämättä sanoisi soundeja huonoiksi, mutta selkeästi pienemmällä budjetilla toteutetuiksi, mitä ei olla uudelleen masteroinnilla pystytty peittämään.
Vaikka nykypäivän näkövinkkelistä tämäkin levy sisältää huomattavia määriä kliseisiä ratkaisuja, ei levy kuulosta lähes viidentoista vuotensa ikäiseltä vaan enemmänkin mukavasti tuoreelta.
Varsinkin Paradise Lostin muutamasta ensimmäisestä levystä pitävien kannattaa tutustua uudelleen masteroituun julkaisuun, jos levy ei jo ole hyllyssä.
23.10.2008, Jukka Kolehmainen |
|
