Kansitaide Life Is My Enemy
Life - Death - Infinity
CD
[ Savepoint Heavy Metal ]

( 3 )
01. The Dawn
02. Life Is My Enemy
03. Another Man´s War
04. Waiting For The Day I Die
05. Justify
06. Hundreds Of Lies
07. Greed
08. Acid Rain
09. Infernal
10. Circle Of Misery
11. Wounded
12. Neverland
13. The Final Sleep

Kesto: 47:31
Harvoinpa tulee vastaan näin epäkypsää bändiviritelmää, joka kuitenkin jonkinasteisella levymerkillä keekoilee. On tietysti hienoa, että tuntemattomille bändeille annetaan mahdollisuus saada musiikkiaan levitykseen, mutta kyllä jonkinlainen rotikin voisi paikallaan olla. Ikävä sanoa, mutta tällä kertaa on melkoinen hutilaukaus tehty.

Life Is My Enemy on suoraan sanottuna vielä demoasteen bändi, jonka materiaali ei sitten kirveelläkään jaksa kantaa kokonaisen levyn mittaa, ja kohtuullisessa EP:ssäkin olisi vielä tekemistä. Biisit eivät ole kovin kiinnostavia satunnaisia välähdyksiä ja yksittäisiä osuuksia lukuun ottamatta, mutta iso osansa levyn heikkoudessa on sen demomaisella tuotannolla. Toinen olennainen miinus on vokalistin rasittava laulutyyli ja vielä kun voxit vaikuttavat jonkinlaisen mälsän filtterin läpi vedetyiltä, kasvaa kuormitus kuuloaistille turhan työlääksi.

Jos nyt jotain hyvää pitää koettaa löytää, voisi sellaiseksi kai laskea kohtalaisen omintakeisen, hirvenen thrashiin vivahtavan, junttimaisen heavytyylin, sekä jo mainitut satunnaiset yksittäisemmät osuudet. Hatunnoston arvoista on myös ankara yritys saada aikaan muistettavia kertosäkeitä, kuten vaikkapa kappaleissa Justify, Hundreds of Lies tai parhaan vedon titteliä tavoitteleva Greed. Kokonaisuus on kuitenkin ikävä kyllä sen verran heikkoa kamaa kaikessa tönkkömäisyydessään, että sen profiilia eivät juuri korota nimekkäät vieralijat kuten Jessi Frey tai Tuomari Nurmiokaan. Bändille kertoa sellaisia terveisiä treenikämpälle, että vielä riittää pirusti töitä, ennen kuin Life Is My Enemystä sukeutuisi todella kiinnostava yhtye, jonka levyn viitsisi ostaa. Nyt ollaan näillä markkinoilla aivan liian varhain.

13.10.2008, Marko Saarinen
http://www.lifeismyenemy.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1286
Palaa »
 
Bookmark and Share