|
01. Breaking My Heart Again
02. Hometown Calling
03. To Mend a Broken Heart
04. Wylde One
05. Under the Gun
06. Unbreakable
07. Hard Time Loving You
08. Young Guns
09. Million Miles Away
10. 2 Souls
11. Call of the Wild |
Eclipsen tunnistaa ruotsalaiseksi heti ensitahdeista. Tämän tyylistä hardrockia väsättiin länsinaapurissamme parikymmentä vuotta sitten paljon. Tarttuvat kertsit, riehakas esitystapa ja hieman nasaali solisti olivat tunnusmerkkejä silloin joskus. Ne on siirtänyt jotenkuten siinä onnistuen 2000-luvulle nyt siis kolmanteen levyynsä ehtinyt Eclipse. Pirteän alun jälkeen fiilis laskee liiankin paljon ja kokonaisuutta voisi kutsua keskinkertaiseksi, varsinkin kun se kuulostaa pääosin noiden Ruotsi-hardrockin kulta-aikojen mestariteoksien liialliselta apinoinnilta. Toisin sanoen oma panos ei ole niin suuri kuin olisi syytä olla. Tällaisia levyjä tekivät paljon onnistuneemmin vaikkapa John Norum soolouransa alussa ja Talisman. Jälkimmäiselle taitavat sanoituksetkin olla enemmänkin velkaa. Aiheista ja niiden toteutuksesta ei nyt ihan suoria yhtäläisyysmerkkejä Jeff Scott Sotoon ja kumppaneihin voi vetää, mutta paljon tutunkuuloisia fraaseja olen löytävinäni. Tai mitä sitä hienostelemaan, kliseitähän ne ovat. Yksi tuollainen on Under the Gun, jonka intro on näissä yhteyksissä sangen erikoinen. Biisi nimittäin alkaa 45 sekunnin pätkällä Suvivirttä, joka ei nyt oikein tunnu muulta kuin mauttomalta rock-kappaleen introksi ympättynä. Ehkäpä virsi ei ole niin tunnettu Suomen ja Ruotsin ulkopuolella, mutta siltikin ilman olisi tultu toimeen. Samoin kuin olisi tultu ilman voiceovereita, jotka vievät Eclipsen pisteet nollille. Ilman tuota virrenpätkää tällä kertaa ei tarjolla ole mitään, mikä olisi jäänyt mieleen edes hetkeksi.
09.10.2008, Ismo Karo |
|