|
01. Sonic Friend
02. Kerosene
03. No Redeemer (Album Version)
04. Long Way Home
05. First Blood
06. Hard Time Mother
07. Too Much Between Us
08. Things We Need
09. High Tower (Of Love)
10. No Disguise
11. Painted In The Sky |
Säkyläläisestä turkulaistuneen The Grammersin kolmas albumi ei ole päätynyt kauppojen hyllylle aivan kädenkäänteessä. Only Hard is Hard Enough on nimittäin nauhoitettu jo kaksi vuotta sitten, miksattu viime vuonna ja masteroitu lopulliseen kuosiinsa menneenä keväänä. Pienet miettimistauot hankkeen edetessä ovat ilmeisesti tehneet lopputuotteelle kuitenkin vain hyvää, sillä sen verran vahva kokonaisuus on saatu aikaiseksi. Analogisen studiotyöskentelyn nimeen vannova kvintetti on kuin puuttuva linkki Hanoi Rocksin ja Havana Blackin välillä. Hammondilla, Moogilla ja mellotronilla äänimaailmaansa maustava The Grammers yhdistää menevän katurokin ja 70-lukuisen soulahtavan hard rockin tavalla, jonka luulisi vetoavan kummankin genren kuulijakuntaan.
Nykyään törmää usein bändeihin, jotka ovat ns. muodollisesti päteviä. Lajityypin tunnuspiirteet ovat hallussa, kuten myös soitto, laulu ja soundit. Ainoa, mitkä matkasta ovat unohtuneet, ovat ne tärkeimmät eli hyvät biisit. The Grammers ei jää kiinni tästäkään. Sen kertoo jo neljä ensimmäistä otosta, joista varsinkin singleksi lohkaistu No Redeemer on sen verran vastustamaton tapaus, että vuoden valiot -listalle tuli välitön pääsy. Putken katkaisee vain ylipitkä, käynnistymisvaikeuksista kärsivä slovari First Blood, jonka jälkeen onneksi palataan taas oikealle radalle. Pari viimeistä kappaletta menevät myös ”vain” kelpo albumiraitaosastoon kuulostaen piirun verran liikaa DAD:lta.
Harva Rockin SM-voittaja on päässyt kolmanteen pitkäsoittoon asti, ja toivoa sopii, että lähinnä pikkutyttöjen pikkuhousujenkostutusmusan lanseerauksella maineensa hankkinut Hype Productions saa avitettua The Grammersin uran ansaitsemaansa nousuun. Valitsemallaan tiellä suosio usein syntyy vain työvoiton kautta, minkä saavuttamisessa bändi ei jää ainakaan kiinni livekunnosta. Lisävalttina toimii myös Hannu Vainionpään sielukas, raspiakin sisältävä, rockääni. Jos Street Poetry oli viime vuoden kovin kotimainen rocklevy, niin tänä vuonna voiton taitaa kuitata Only Hard is Hard Enough.
02.10.2008, Mika Penttinen |
|
