|
01. Half Light
02. Dead Words Speak
03. The Lachymal Sleep
04. Upon The Cataract
05. Leaden Winged Burden
06. Threnode
Kesto: 50:41 |
Myös Draconianista tutun Johan Ericsonin Doom:VS -sooloprojektin ensimmäinen levy, parin vuoden takainen Aeternum Vale oli geneerisen death/doomin juhlaa genren tavanomaisimmilla mausteilla varustettuna, eikä bändin kakkoslevykään omaperäisyydellä pisteitä kerää. Mutta niin vain on, että Dead Words Speakilla taitavasti sävelletyt biisit puhuvat puolestaan. Tyylillisesti Swallow the Sunin ja Rapturen välisessä ei-kenenkään-maassa vaeltava Doom:VS hakee kakkostuotokselleen uutta voimaa Katatonia-henkisistä, monotonisen tarttuvista kitaramelodioista, huomattavasti entistä paatoksellisemmasta laulutulkinnasta ja raskaammasta soundimaailmasta. Näillä pienillä muutoksilla bändi ottaa komean harppauksen eteenpäin debyyttinsä tasapaksuudesta ja tylsyydestä.
Vaikka avausraita Half Light lupailee jo hyvää, uskaltaa kyyninen kriitikko vapauttaa naamansa positiivisempaan virneeseen vasta kolmosbiisi The Lachymal Sleepin onnistumisen myötä. Veisu on kieltämättä niin rakenteeltaan kuin riffeiltään varsin tavanomainen death/doom-riipaisu, mutta kolmen minuutin korvilla starttaavien, epätoivoisen vapautuneiden Rapture-melodioiden myötä siinä kiteytyy kliseinen "yksinkertainen on kaunista" -sanonta. Jos on The Lachymal Sleep levyn kenties paras raita, päätynee lätyn selkein My Dying Bride -kumarrus, Leaden Winged Burden sen heikoimmaksi vedoksi. Sen verran mitä moneen kertaan jo unohtamastani Aeternum Valesta muistan, voin sanoa Leaden Winged Burdenin kaatuvan samoihin tylsyyden ja laiskuuteen päin kallellaan olevan tyylitajun perisynteihin. Valitettavasti päätösraita Threnodekaan ei enää palauta levyä neljän ensimmäisen kappaleen viitoittamalle, marmoripäällysteiselle tielle, vaikka ei Leaden Winged Burdenin tasoinen ohilyönti olekaan.
Vaikka Dead Words Speakin vauhdinpito ei päätä huimaakaan, on levy parhaimmillaan (neljässä ensimmäisessä kappaleessa) verrattain intensiivisen tuntuinen. Intensiivisyys ja jopa tietynlainen energisyys eivät kuitenkaan kumoa sitä tosiseikkaa, että albumin tunnelma on hilpeä kuin avantouinti lyijyräpylöillä. Kahden viimeisen raidan aiheuttamasta tason heittelystä ja yllätyksettömyydestä huolimatta Dead Words Speak on tasokas ja mielekäs death/doom-levy, jollaisia ei viime aikoina ole vastaani liiaksi kävellyt.
15.10.2008, Antti Korpinen |
|
