|
01. Dance Of The Waves
02. First Creature
03. Inner War
04. Learning To Lose
05. Regrets
06. Tears Of Kalliroe |
Italialaisen Soul Secretin ajanlasku on pysähtynyt suunnilleen vuosituhannen vaihteeseen. Debyyttilevyllään nämä progemetallistit ovat tyystin sivuuttaneet genren tämän päivän muotioikun, eli raskaampaakin raskaammat kitarat. Heviä kamaahan tämäkin on, mutta ei mitenkään yliampuvaa. Mitään uutta ja ihmeellistä Flowing Portraits ei sisällä, mutta toteutus on ensiluokkaista. Solistin lievästi määkivä ääni on tuo sopivasti persoonallista ilmettä, mutta parasta on kuitenkin kiihko, jolla Soul Secretin soittajat tuovat asiansa esille. Varsinkin nopeimmissa biiseissä meininki on hirmuinen. Jopa erittäin tekninen rumpali onnistuu rokkaamaan, vaikkeivät komppinsa sieltä helpoimmasta päästä olekaan. Sävellyksissä ei ole isompia puutteita, eikä myöskään korniuksia, joten niitäkään ei tarvitse peitellä sooloilla tai muillakaan yltiöpäisillä henkilökohtaisten taitojen esilletuonnilla. Toki kosketinsoittaja soittaa pitkiä lurituksia esimerkiksi kappaleella Inner War, mutta ei häiritsevyyteen asti. Eivätkä kitarasoolotkaan ole lyhyemmästä päästä, mutta pääpaini niissäkin on melodisuudella.
Akustinen Regrets sisältää jo yliyrittämisen makua luisuen pateettisuuden puolelle. Mutta kappaleen voi nähdä osana kokonaisuutta, joka muodostaa miltei dramaattisen kaaren. Alussa on jytinää, joka pikkuhiljaa laantuu kokien huippunsa Regretsin aikana. Loppuhuipennus, eli yli 16-minuuttinen Tears of Kalliroe yhdistää kaiken edellä kuullun huikeaan finaaliin, josta ei dramatiikkaa puutu. Kappale on kaikkia genren perinteitä kunnioittava eepos, joka sisältää oikeastaan kaiken, mikä progemetallissa on parasta. No laulaja kun vielä vetäisi korkealta ja kovaa, niin kaikkea olisi… Sooloja, riffejä, kitaravalleja, suvantoja on sopivassa järjestyksessä peräkkäin ilman, että pitkästymisen vaaraa olisi. Lupaava debyytti saa näin arvoisensa päätöksen. Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä jo nyt Soul Secret haastaa vakiintuneet isot nimet. Suositellaan täten sekä vasta-alkajille, että jo pidemmälle ehtineille progemiehille ja -naisille. Joskus vanhat konstit ovat parempia kuin pussillinen uusia, sanoo jo vanha sananlaskukin.
17.09.2008, Ismo Karo |
|
