|
01. Dreamers Unite
02. We Are Immortal
03. End Of The World
04. Open Your Eyes
05. The Searcher
06. One More
07. Night
08. Light Up My Way
09. You Are My Star
10. War In Heaven
11. Win The Throne
12. Haunted
13. Heat Of Passion |
Bob Catley omaa ilmeisen tarpeen soololevyjen tekoon. Magnumin laulajana hän on aina saanut tulkittavakseen kitaristi Tony Clarkinin tekemiä biisejä. Oma ääni on kyllä soolourallakin jäänyt esittämisen tasolle, sillä muiden tekemiä kappaleita on aiemmillakin levyillä ollut. Tällä kertaa biiseistä vastaa Magnus Karlsson, tuo Luojan mieliharmi. Onneksi heppu ei Immortalilla soita narskuvaa kitaraansa, vaan hoitelee koskettimia. Kitaroissa kuullaan Pink Cream 69:n Uwe Reitnaueria ja Dennis Wardia, jälkimmäisen toimiessa myös tuottajana. Kenties tästä johtuen musiikki kuulostaa melko paljon PC69:n tuotannolta. Catleyn ääni on puolestaan leimautunut niin paljon Magnumiin, että musiikkiansa voi tällä kertaa parhaiten kuvata noiden kahden yhdistelmäksi. Magnumia raskaampia polkuja tallataan, mutta kaikeksi onneksi metallista ei Karlssonin mukanaolosta huolimatta ole kyse. Melodisesta hardrockista sen sijaan. Pirteän alun jälkeen levy taantuu keskinkertaiseksi hötöksi. Tarttuvia kertosäkeitä on tällä kertaa riittänyt noin kolmeen biisiin. Tiukka soitto ja timanttiset soundit pelastavat sen mitä pelastettavissa on. Ja tietenkin Bob Catley itse, jonka ääni on säilynyt hämmästyttävän hyvänä huolimatta yli 30 vuotta kestäneestä urasta. Reipas meininki antaa myös kuvan eteenpäin katsovasta artistista, eikä jäähdyttelevästä kehäraakista. Voi kunpa Bob saisi tulkittavakseen hieman parempia sävellyksiä. Sellaisia, joita ei edes voice-overoiva, honottava miesääni pysty pilaamaan. Tällä kertaa se pilasi pistesaaliin.
17.09.2008, Ismo Karo |
|