|
01. MMXXIX
02. Suffer Severe
03. The Murder
04. Vengeance
05. Holy Words
06. Today Is The Day
07. Untouched
08. It Dies Today
09. Whispers
10. When Past And Present Collide
11. Empty Eyes
Kesto: 28:15
|
Varsinkin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella tuntui juuri Hollannista tulevan runsaasti erilaisia metalcorevirityksiä, osa näistä enemmän tai vähemmän hyviä. Dark Intentions on sitä vastoin varsin tuore tuttavuus, sillä ennen tätä debyyttitäyspitkää takana on vain muutaman vuoden takainen MCD-julkaisu ja demo.
Destined to Burn on alansa hyvää tasoa, vaikkei mitään mullistavuuksia esittelekään. Merkille pantavaa on ainakin se, että yhtye myös työstää sitä mitä lupaa – thrashin ja metalcoren sekoitusta – eikä yritäkään kuorruttaa rujoa kakkuaan millään äitelillä NWOAHM-tyylisillä puhtailla lauluosuuksilla, kuten niin useat kollegat tänä päivänä tekevät. Soundillisestikin liikutaan sopivan väkevillä ja murjovilla vesillä.
Varsinaisia täkyjä levyltä ei ehkä esiin oikein nouse, vaan huomio kiinnittyykin enemmän tasavahvaan materiaaliin. Ajoittain biisejä vaivaa pienen pieni puuduttavuus, mutta ei mitenkään erityisen häiritsevästi. Debyytiksi tämä on joka tapauksessa erittäin hyvä suoritus, ja seuraava tekele pitää ilman muuta tarkastaa, kunhan sen aika koittaa. Virkistävä tuttavuus omassa kentässään!
15.08.2008, Marko Saarinen |
|