|
01. Isolation
02. The Blind Walk over The Edge
03. The Hunted
04. Numbered By The Beast
05. Bound And Weakened
06. Through The Eyes Of God
07. Death Chamber
08. Pitch Black
09. Creeping Lord
10. Burning The Lamb/Sacrifice
|
Leukani meinasi loksahtaa auki ensi kertaa Isolationia kuunnellessani, sillä rääkylaulun tilalle on tullut power metal –tyylinen puhdas ulosanti. Ihmekös tuo, sillä ihan kelvollisen edellislevyn Vulcanuksen jälkeen on Fear My Thoughtsissa laulaja vaihtunut.
Samassa on myös tyyli kokenut muutoksia. Ilkeästi voisikin sanoa, että nyt haistellaan jo hard rockin hanuria. Siinä missä edellislevy oli lähinnä svedu-dödöä, ajellaan tällä kertaa selkeästi maltillisemmilla, perinteisemmillä ja melodisemmilla raiteilla. Eihän tämä sinänsä huono asia ole, mutta en ainakaan itse osaa suhtautua Fear My Thoughtsiin enää samana yhtyeenä. Väistämättä herää ajatus, ettei uusi laulaja oikein istu musiikkiin, erityisesti nopeammat kappaleet, kuten The Hunted kaipaisivat nimittäin enemmän huutolaulua.
Uudelle levylle on myös haettu progressiivisempia kappalerakenteita, mutta yhtye ei ole luonut nahkaansa kuin puoliksi, sillä kun levyn kanssa on päässyt sinuiksi, tuttuja elementtejä voi kuulla sieltä täältä. Isolation ei ole huono levy, muttei millään tapaa ihmeellinenkään. Soilworkin ja Communicin fanit saattavat tykätä, mutta itse tuskin muistan koko levyn olemassaoloa enää vuoden päästä.
18.08.2008, Tuomas Valtanen |
|