2005 perustettu ruotsalaisbändi Soreption on saanut levydebytointinsa varsin mielenkiintoisessa muodossa: MCD + DVD -yhteispaketissa. Tyyliltään brutaalia ja teknisvivahteista death metalia soittava yhtye ei hoida hommaansa lainkaan hassummin, vaikka omaperäisyydessä vielä hakemista onkin.
Ytimekkyydessään Illuminate the Excessive on varsin kipakka ja tiukka paketti raskasta ja kimuranttia mättöä. Hengeltään levy on varsin 90-lukulainen, kallistuen enemmän alkupuolelle ja jenkkiläisen brutalisoinnin suuntaan. Mitään yliteknistä tai turhasti kikkailevaa pauketta Soreption ei tarjoile, vaan murhaavaa niittausta, mutta mielenkiintoisia soittojippoja kappaleisiinsa sisältäen. Jos on jenkkikuolon kanssa entuudestaan vanhoja tuttuja, on Soreption periaatteessa tuttua kamaa.
Soundien puolesta levy on komeaa jälkeä. Sidelake Studiosilla purkitettu tekele soi tarkan yksityiskohtaisesti ja rautaisen raskaasti. Kitaroista on saatu irroitettua juuri tällaiseen teknisvivahteiseen murjontaan sopiva soundi, eikä rumpujen napakka soitto sekään kärsi suttuisesta jäljestä. Homman kruunaa matala ja hyvä perusörinä vokalisointiroolissa.
Bonuksena oleva dvd koostuu viidestä kappaleesta, joista neljä on samaa sisältöä kuin itse levylläkin. Soundeiltaan tuotos on keskinkertainen ja ilmeisesti kuvattu jollain paikallisella nuorisotalolla - ainakin yleisön nuoresta iästä ja paikan puitteista päätellen. Kuva on selkeä ja keikka esitykseltään tavanomainen, mutta turhapa sitä on ylimääräisistä bonuksista nipottaakaan. Kaikkiaan Illuminate the Excessive on varsin kelvollinen pelinavaus, muttei missään mielessä ikimuistettavan ihmeellinen.
28.07.2008, Serpent |