Kansitaide Descending
Enter Annihilation
CD
[ Massacre Records ]

( 2½ )
Osta CDON:ista
01. Enter Annihilation
02. Horror Show
03. Part Of The Game
04. Killer Instinct
05. Raging Cold Blood
06. The Creation Remains
07. Your Valentine
08. Descending
09. Unblind
10. Day To Die = Die Today
11. Competition Suicidal Role
12. The Trust

Kesto: n. 46 minuuttia
Kreikkalaisen Descendingin porukoilla on ainakin ennakkoon hiukan turhan suuret puheet tekemisistään. Debyyttilevy Enter Annihilation tulee kuulemma ”järisyttämään modernin metallin kasvualustaa”. Ja paskat sanon minä. Leuat louskuvat myös kovasti vaikutteiden osalta, joita ovat muun muassa Children Of Bodom, Trivium, sekä Exodus ja At The Gates. Joopa joo, kyllähän näistä mainetta niittäneistä bändeistä vaikutteita selkeästi kuuleekin, useimmiten kreikkalaisille itselleen epäedullisessa valossa. Myöskään kokonaisuutta tarkastellessa eri elementit eivät aina kovin hyvin yhteen tunnu sulautuvan.

Levy käynnistyy jokseenkin siedettävästi nimikappaleen muodossa, mutta myöhemmin mitään kummempia tähtihetkiä on turha odottaa, pikemminkin päinvastoin. Kolmosveto Part of the Game on olevinaan jonkin sortin inflamesmainen ”hittibiisi”, mutta sen vähäisetkin ainekset on onnistuttu turmelemaan niin armottomalla annoksella siirappia, että paskojen putsaaminen korvakäytävistä vaatii litrakaupalla tärpättiä ja traumaattisen vitutuskokemuksen poistaminen muistoista runsaasti kallista psykoterapiaa. Joka kerta kun vokalisti Jon Simvonis avaa suunsa päästelläkseen limaista ”puhdasta laulua”, tekee mieli vapauttaa pirjot vatsalaukun kahleista.

Levyn edetessä kokkapuheet sen mullistavuudesta jaksavat huvittaa yhä enemmän, sillä tavara on niin pitkälle osin jo ennestään kyseenalaisilta idoleilta apinoitua, muovista ja myyväksi tuunattua sisällötöntä huttua, että tekisi mieli polkea raivosta jalkaa. Ekologiselta kannalta on tietysti kiva, että tavara on 100 %:sti kierrätyskamaa, ainakin musiikillisesti. Näennäisestihän bändi tekee juttunsa hyvin, mutta olisivat edes pikkaisen pienemmällä suulla soitellen sotaan lähteneet. Nyt Hellaan pojjaat kusevat kyllä komean miehekkäässä kaaressa – ankaraan vastatuuleen. Siinäpä sitä lannoitetta modernin metallin kasvualustalle.

Ps. Massacre Records: Missä ovat voice-overit nyt, kun niitä kerrankin olisi kaivannut koko levyn täydeltä?

25.07.2008, Marko Saarinen
http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=340309501 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1117
Palaa »
 
Bookmark and Share