|
01. As the Deities Clash
02. Walk With Honour
03. Beyond the Ninth Wave
04. Galloping Gaels
05. To Dine in the Otherworld
06. Usurpers of Our Legacy
07. Taker of Heads
08. Elemental Chaos
09. Brú Na Bóinne
Kesto: 66:06 |
Viidentoista vuoden ikään ehtinyt irkkubändi Waylander on edennyt urallaan siihen kuuluisaan kolmanteen vaikeaan levytykseensä. Tuloksena on jyhkeä, reilun tunnin mittainen paketti melodista pakanametallia neliapilan pyhästä maasta perinnemusiikkia kunnioittaen.
Honour Amongst Chaosin idea on kaikessa selkeydessään yksinkertainen ja helposti sisäistettävä; menevää ja tarttuvaa keskitempoista pakanametallia ilman suurempia yllätyksiä. Lisäväriä on ammennettu irlantilaisesta folk-musiikista ja tavallaan Waylander onkin kotimaansa vastine lukuisille pohjoismaisille viikinkimetallibändeille. Paperilla HAS kuulostaakin varsin hyvältä ja toimivalta materiaalilta, ja sitä se tavallaan onkin, mutta turhan pitkillä biiseillä. Lyhyimmilläänkin veisut kestävät viiden minuutin verran, pisimmillään tuplastikin tuon verran.
Biisien pahimpana ongelmana voi pitää hieman kesken jäänyttä loppuhiomista, sillä kipaleet olisivat voineet toimia paremmin hieman tiivistettynä. Kappaleet tuntuvat kestävän turhankin pitkään ja niihin myös ehtii hieman kyllästyä ennen loppuun pääsemistä. Kun näitä voi kutsua levyn pahimmiksi mokiksi, ollaan kaikkiaan varsin hyvällä tasolla. Soundimaailma on hyvä ja selkeä, sekä levyn tyyliin sopiva, eikä tavanomaisuutta henkivä ärjyntälaulu sekään ole hassumpi. HAS on kokonaisuutena kelpo julkaisu ja materiaalinsa puolesta tunnistettavaa kamaa, vaikka viimeinen hionta onkin jäänyt hieman kesken.
17.07.2008, Serpent |
|