|
DVD:
01. Eternity Ends
02. Bequest Of Tears
03. In Chains
04. Bitter Symphony
05. Pane Of Truth
06. No Earthly Reason
07. Forgotten Virtue
08. The Colors Changed
09. A Sad Sympathy
10. Questions
11. Answer To Life
12. Message From The Past
13. The Last Embrace
14. A Kind Of Eden
15. Posthumous Silence
Extrat:
01. Making of: "In the Studio 2005-2006" (The recording of "Posthumous Silence" and "Presets")
02. Making of: "34 Days" (Behind the scenes footage of the production)
03. Interviews with Sylvan and their main technicians
04. Slideshow
05. Bonus song: Artificial Paradise
Stereo / DD5.1
Yhtyeen audiokommentaari
Tekstitys: englanti, saksa
Animoidut menut
CD1:
01. Eternity Ends
02. Bequest Of Tears
03. In Chains
04. Bitter Symphony
05. Pane Of Truth
06. No Earthly Reason
07. Forgotten Virtue
08. The Colors Changed
09. A Sad Sympathy
10. Questions
11. Answer To Life
12. Message From The Past
13. The Last Embrace
14. A Kind Of Eden
15. Posthumous Silence
CD2:
01. Lost
02. That’s Why It Hurts
03. So Easy
04. Encounters
05. One Step Beyond
06. This World Is Not For Me
07. Deep Inside
08. When the Leaves Fall Down
09. Artificial Paradise |
Kymmenen vuotta ihmiselämässä on pitkä aika tarkasteltiinpa sitä sitten työuran tai ihmissuhteiden puitteissa. Tasavuosien kertyessä on hyvä tehdä tilinpäätös menneistä saavutuksista, jottei niihin jumiutuisi kiinni ja kehityskaari voisi luontevasti jatkua.
Viimesyksynä saksalaisen neoprogen harvoihin uurastajiin lukeutunut Sylvan juhlisti kymmenvuotista taivaltaan järjestämällä Hampurissa juhlakonsertin, josta on nyt julkaistu kaksi erilaista taltiointia. Konsertti jaettiin kahteen osaan, joista ensimmäinen puoliaika omistettiin fanien korkealle rankkaaman Posthumous Silence -konseptilevyn esittämiseen kokonaisuudessaan. Toinen puolisko konsertista sen sijaan koostui yhtyeen suurimmista "hiteistä", jotka valittiin kattamaan yhtyeen viisi muuta studiokiekkoa.
Vaikka Sylvan on hoitanut hommansa moitteettomasti tehden keskitasoa parempaa neoprogea, leimaa yhtyettä selkeästi omaperäisyyden puuttuminen. Silloin kun Sylvan ei kuulosta vanhalta Marillionilta, yhtyeellä on vielä ratkaistavanaan miten se voisi yhdistää tarpomiensa eri ääripäiden väliset tyylierot toisiinsa ilman suurempia liitossaumoja. Yksinkertaisesti sanottuna Sylvan kuulostaa liian paljon keskinkertaiselta indie-bändiltä vaikuttaakseen klassikkoasemaan nousevalta progebändiltä. Tästä kiitos kuuluu lähinnä laulusolisti Marco Glühmannille, jonka ääni istuisi paremmin Coldplayn tai Bullet For My Valentinen kaltaiseen sointimaailmaan paremmin kuin neoprogeen. Vastaavasti Sylvan kuulostaa liian taiteelliselta, jotta se voisi nousta massoja kosiskelevien nykyrockbändien joukkoon, mitä se toki yritti tehdä taannoin ilmestyneellä Presets-kiekollaan. Toisaalta näiden erityylien yhdistäminen on vedonnut yllättävän moniin kuulijoihin.
Oltiinpa Sylvanin musiikista mitä mieltä tahansa, ei käy kiistäminen etteikö yhtye tietäisi miten täysipainoinen dvd tulisi tehdä. Pääpaino Posthumous Silence - The Show´sta keskittyy olennaisesti yhtyeen samannimisen teemalevyn toistamiseen keikkatilanteessa. Konsepti isästä, joka tutustuu kuolleeseen tyttäreensä paremmin tämän jälkeenjättämää päiväkirjaa lukemalla, on huikea niin studio- kuin keikkaversiona. Vaativa, joskin poukkoileva teemalevy on herätetty vaikuttavasti henkiin keikkatilanteessa, ja lavalla yhtyettä on vahvistettu taustalaulajilla ja jousisektiolla.
Visuaalisesti ja musiikillisesti Posthumous Silence - The Show on mykistävää katseltavaa. Valoihin ja kameratyöskentelyyn on panostettu kiitettävästi, ja vaikkei Sylvanin musiikkia täysin omaksi kokisikaan, tarjoaa dvd opittavaa muille siitä, miten vastaavanlaiset taltioinnit tulisi toteuttaa.
Vaikka dvd:n musiikillinen anti rajoittuu ainoastaan Posthumous Silencen keikkaversioon sekä bonusraidaksi ujutettuun Artificial Paradise -eepokseen, on levylle mahdutetun bonusmateriaalin toteuttaminen suorastaan kadehdittavan perusteellista. Haastatteluosuuksissa yhtye selittää seikkaperäisesti musiikkinsa tekoprosessista, keikkailemisesta sekä yhtyeen historiasta. Yhtyeen jäsenten lisäksi on myös haastatteltu kiertueryhmän valo- ja ääniteknikkoja, jotka kertovat keikkatilanteiden luomista haasteista ja osuudestaan esitykseen. Jotta haastatteluissa kävisi ilmi tarinoinnin vivahteikkuus, ne on tehty ryhmän kotikielellä saksaksi. Germaanien kieltä taitamattomien riemuksi valikosta löytyvät englanninkieliset tekstitykset haastatteluihin. Vastaavasti kappaleiden sanoitukset löytyvät myös saksaksi käännettyinä.
Perusteellisten haastattelujen lisäksi dvd:n bonusominaisuuksista löytyy myös dokumentti levyjen Posthumous Silence ja Presets tekemisestä sekä lyhyt taltiointi juhlakonsertin rakenteiden pystyttämisestä, soundcheckejä myöten. Näin kattavasti soisi muidenkin toteuttavan dvd-julkaisunsa.
Dvd:n rinnalla julkaistu Leaving Backstage -cd tarjoaa niinikään mannaa yhtyeen faneille. Vaikka ykköslevy pitää sisällään saman tulkinnan Posthumous Silencesta kuin dvd, tarjoaa tuplacd mammuttimaista Artificial Paradisea lukuun ottamatta kappaleita, joita ei dvd:lle ole mahtunut. Kakkoslevyn kappalekattaus Sylvanin koko uralta tarjoaa huomattavasti paremman kuvan kuin visuaalisesti vahva, mutta vaikeammalla musiikilla täytetty dvd. Samalla se osoittaa, ettei Sylvanin musiikki ole pelkkää Marillion-kopiointia, vaan se sisältää myös vaikutteita Led Zeppeliniltä ja Limp Bizkitiltä.
Vaikka Sylvania ei vieläkään voi kutsua järin omaperäiseksi yhtyeeksi, on sen näkemystä keikkataltiointien toteuttamisen puolesta kunnioitettava. Näistä paketeista isompienkin nimien olisi syytä ottaa oppia. Toisekseen: vaikka Sylvanin voisi kuitata indie-vaikutteilla kuorrutetuksi vara-Marillioniksi, on muistettava, että saksalaiskvintetin brittiläiseltä esikuvalta meni vuosia kunnes se sai karistettua varhaiset Genesis-vaikutteensa pois ja kehittyi omaleimaisemmaksi ryhmäksi. Loppujen lopuksi Sylvan on takanaan kymmenen vuotta ja vasta toisen tasavuosipäivänsä saavutettuaan se on saattanut hioa tyylinsä vaikka miten erilaiseksi.
Pothumous Silence - The Show DVD 9/10
Leaving Backstage CD 8/10
15.07.2008, Kalevi Heino |
|
