|
01. Lonely Are The Brave
02. Night City
03. War Of The World
04. Shadow People
05. Soul of the Wind
06. Man of The Dark
07. Promises
08. The Inner Road
09. Hellfire |
Jørn Landesta ei saa maailman paras valokuvaajakaan esittelykelpoista valokuvaa. Tämä ei kuitenkaan himmennä norjalaisvokalistin laulusuorituksellista loistoa tippaakaan. Miehellä on nimittäin jumalainen ääni, josta Whitesnake-legenda David Coverdalekin aikoinaan loihe lausumaan, että edes hän itse ei kuulosta yhtä paljoa nuorelta David Coverdalelta kuin Lande. Se sen sijaan saattaa iskeä hieman kolhua Landen kilpeen, että mies on tolkuttoman tuottelias: yli 20 albumia viimeisen kymmenen vuoden aikana saattaa olla kovimmallekin fanille jo liikaa.
Sanalla sanoen, eivät ole kummoisia Jornin viidennenkään sooloalbumin kappaleet, mutta Lande pystyy äänellään nostamaan karikoista keskinkertaisetkin hard rock -viisut kuiville. Pohjimmiltaan Lonely Are the Brave on liukuhihnatuotettua hard rockia genren raskaammasta ja kitarapainoitteisemmasta päästä, mutta kovinkaan mieleenpainuvia kappaleita sille ei olla saatu aikaiseksi. Näinpä meikäläisen kirjoissa yhä parasta Landea ovat Symphony X:n Russ Allenin kanssa duetoidut kaksi kiekkoa sekä Masterplanin esikoinen.
Tiedän, että olen jankuttanut samaa asiaa jo kauan, mutta Frontiersin edustaja saisi pikkuhiljaa lopettaa promojen päälle lässyttämisen. Siksipä arvosanasarakkeeseen kapsahtaa jälleen nolla. Ehdottaisinkin Frontiersille, että jos saatte kiinni journalistit jotka ennakkolevyjänne nettiin vuotavat, ampukaa ne aamunkoitteessa, mutta lakatkaa jo kiusaamasta meitä loppuja.
13.06.2008, Mape Ollila |
|