Kansitaide Sinew
The Beauty of Contrast
CD
[ Plastic Head Records ]

( 6 )
Osta CDON:ista
01. The Allegory Of The Cave
02. Eidolon
03. One Drop
04. Dystopia
05. The Passage
06. Boiling Water At 70°C
07. Pre-Vision
08. Pre-Existence
09. Sin Nada De Nada
10. Charging Loki
11. Contrast
12. Lost/Found

Kesto: 52:11
Saksalainen Sinew edustaa sellaista kaartia jossain siellä semihardcoren, postrockin ja emon värittämissä maisemissa, että allekirjoittaneella on vaikeuksia useankaan kuuntelun jälkeen päättää pitääkö levystä vai ei. Eittämättä yhtye on erittäin taitava ja sillä on runsaasti näkemystä, mutta lieneekö monenkirjavassa sopassa hiukan liikaa siirappisiakin aineksia, sillä joidenkin biisien kohdalla ylen antamisen tunne valtaa kehon – väkisin. Silti The Beauty of Contrast saattaa heti seuraavassa hetkessä onnistua tarjoamaan vastaavasti varsin nautittavaakin materiaalia, jollaisesta ainakin The Passage käy erinomaisena esimerkkinä.

Periaatteessa bändi on kyllä onnistunut sulauttamaan erilaisia tyylejä jouhevasti toisiinsa, mutta ainakin omaan makuuni tietyt osuudet ovat hiukan liikaa. Sinewin sanotaan ottaneen vaikutteita niin Toolilta, Muselta kuin vaikkapa – go figure – 30 Seconds To Marsilta, enkä oikeastaan tätä epäile. Päätöskappale Lost/Foundilla liikutaan jopa hyvin portisheadmaisissa tunnelmissa. Kaikkineen levy onkin varsin oireellisesti nimetty, mutta mitään erityistä ”kauneutta” en tästä kontrastista irti saa. Seasta nyt vain löytyy laatua kuin sekundaa, mutta ottakaa itse selvää mikäli muun muassa edellä mainitut referenssit sattuvat kiinnostamaan. Kunnianhimoa sakemanneilta ei ainakaan puutu.

12.06.2008, Marko Saarinen
http://www.sinew.de http://www.myspace.com/sinewmusic Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 959
Palaa »
 
Bookmark and Share