Kansitaide Coldworld
Melancholie²
CD
[ Cold Dimensions ]

( 6½ )
1. A Dream of a Dead Sun
2. Tortured by Solitude
3. Winterreise
4. Schmerzensschreie
5. Red Snow
6. Stille
7. Hymn to Eternal Frost
8. My Dead Bride
9. Escape

Kesto: 49:45
Melankolista melodiaa ja elektronisen musiikin sävyjä, mutta pääpiirteittäin black metalia. Siinä saksalaisen soolobändi Coldworldin omalaatuinen idea yksinkertaisuudessaan. Omaperäistä on myös itse musiikki, vaikka pohjalla virtaakin surumielinen ja depressiivisvivahteinen black metal bedroom-perinteen mukaisesti.

Levyn kipaleet koostuvat pitkälti vähemmän iloluonteisista kitaramelodioista ja muista instrumenteista, joita kuljetetaan suurelta osin keskitempoisesti. Väliin on ujutettu runsaasti koskettimia sekä särötöntä kitaraa, erityisesti instrumentaaliosuuksissa, jotka ovat selkeässä kontrastissa raaempisoundisen kitaroinnin kanssa. Mukaan on myös mahtunut hyväntuulisia ja pirteämpiä osuuksia, sekä elektronisesta musiikista mukaan päätyneitä biittejä ja pehmeä-äänisiä kuorokohtia.

Varsin runsaasti toisistaan poikkeavista osasista on kuitenkin koottu yllättävän hyvin kasassa pysyvä teos, jonka suurimpana taakkana ei ole sisäinen hajanaisuus käytetyissä ideoissa, vaan toimivissa biiseissä - tai niiden puutteessa. Kylmätunnelmaiset ja melankoliset osuudet ovat parhaimmillaan hyviä ja herkullisia, mutta nämä maittavat kohdat ovat valitettavasti aivan liian harvassa. Sen sijaan vastapainona olevat väsyneet ideat vievät liiankin suuren kiekon kokonaiskestosta.

Oman puutteensa pakettiin tuovat hieman huonosti toteutetut soundit. Särökitaran kämäinen röpösoundi sopii huonosti yhteen puhtaasti soivien syntikoiden ja pehmeäsoundisten säröttömien kitaroiden kanssa, eikä laulupuolen tusinarääkynääkään ole juuri kehuminen. Asian ehkä antaisi helpommin anteeksi parempien biisien varjossa, mutta näiden puuttuessa huomio kiinnittyy helposti muihin seikkoihin.

Vioistaan huolimatta jokin Melancholie²:ssa kuitenkin viehättää ja kenties se on juuri tuo omaperäinen ote yhdistettynä tutulta kuulostavaan kamaan. Idea ei ole hassumpi, mutta toteutus ja hionta ovat valitettavasti jääneet puolitiehen.

15.05.2008, Serpent
http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=113215132 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1735
Palaa »
 
Bookmark and Share