|
01. Ablaze (intro)
02. Beautiful Life
03. Borderline
04. Burn Out
05. Since You Went Away
06. Love Has Been And Gone
07. No Sacrifice
08. The Greatest Wonder
09. Fight For Yesterday
10. If I Can’t Be
11. Love Will Find You
12. Stay Forever
13. The Other Side
|
Levy-yhtiövetoisena projektina startannut Khymera on kolmannen levynsä myötä aloittamassa elämää oikeana bändinä ensimmäisten esiintymistenkin ollessa jo ainakin suunnitteluasteella. Debyytillä laulaneen väsyneehkön Kansas-legenda Steve Walshin kakkosalbumi New Promisella korvannut Dennis Ward osaa hommansa yllättäen myös tarkkaamolasin toisella puolella. Alunperinhän tuottajanhommista nykyisin paremmin tunnettu Ward muistetaan Pink Cream 69:n basistina. Khymeran ykkösosalla kappaleet olivat pääasiassa jenkkibändien ylijäämämateriaalia 80-90-lukujen taitteesta, mistä johtuen kokonaisuutta ei saatu oikein toimimaan. Sittemmin lähes kaikista biiseistä ovat vastanneet House of Lordsillekin materiaalia kynäilleet englantilaiset veljekset, James ja Tom Martin, jotka ovat ilmiselvästi matkustaneet aikakoneella 80-luvun lopulle Starshipin ja Bad Englishin studiosessioihin hakemaan inspiraatiota.
Bostonmaisella introlla alkava levy jatkuu kierroksen vaatimattomammalla esityksellä Beautiful Life, mutta jo Borderline ja Burn Out kertovat, että erään kollegan lausumat kehusanat eivät olleet katteettomia. Hieman persoonatonta ja moneen kertaan tehtyä Khymeran lajityyppi tietenkin on, mutta hyvät sävellykset ja toteutus ratkaisevat aina pelin. Hankeluontoisuudesta huolimatta kasaan on saatu albumi, jota kuunnellessa unohtaa jopa tekevänsä arvioijan työtä, mitä tapahtuu aniharvoin. The Greatest Wonder on ollut viime päivinä oivallinen seuralainen pyöräillessä aurinkoisessa kevätsäässä töihin ja takaisin.
25.04.2008, Mika Penttinen |
|