Kansitaide Testament
The Gathering (reissue)
CD
[ Prosthetic Records ]

( 7½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. D.N.R. (Do Not Resuscitate)
02. Down for Life
03. Eyes of Wrath
04. True Believer
05. 3 Days in Darkness
06. Legions of the Dead
07. Careful What You Wish For
08. Riding the Snake
09. Allegiance
10. Sewn Shut Eyes
11. Fall of Sipledome
12. Hammer of the Gods (Instrumental)

Kesto 46:20
Yksi suurimmista Bay Arean thrash-jyrääjistä aktivoituu monen vuoden tauon jälkeen levytysrintamalla ja samalla yhtyeen vanhat lafkat tuuppaavat vanhoja albumeita ulos uusintapainoksina. Edellisen albuminsa First Strike Still Deadlyn jälkeen Testament on julkaissut toista kymmentä dvd:tä tai live-julkaisua, mutta nyt kymmenes studioalbumi The Formation of Damnation näkee lopultakin päivänvalon. Uutukaisen aikoihin julkaistaan myös vuonna 1999 ilmestynyt The Gathering, jota vanhan konkarin tuotannossa on ehditty jo pitää melkeinpä jonkin sortin uusklassikkona. Ajan hammas ei ole levyä vajaassa kymmenessä vuodessa purrut, miehekäs thrashin mätke murjoo antaumuksella edelleen, vaikka aivan terävintä tyylinsä aatelia itse levy, saati bändi ei koskaan ole ollut.

The Gathering on sanalla sanoen äijämäinen ja laadukas thrash-levy, jolla suurempia heikkouksia ei ole. Vahvuuksiksi nimeäisin hurjan intensiteetin ja murean vahvat soundit. Chuck Billyn möreät, välillä örinänkin puolelle karkaavat, laulut istuvat vauhdikkaaseen kokonaisuuteen hyvin, mutta saattavat pahimmillaan äityä hieman liian painostaviksi. Siltikin kovasta materiaalistaan huolimatta The Gathering on ehkä liian neutraali. Sitä kuuntelee mielellään, mutta suurempia tunteita tai intoa se ei nosta pintaan. Mitään erityisiä bonuksia julkaisu ei tarjoa, paitsi ammoisen Japanin-julkaisun bonusbiisiksi tarkoitetun instrumentaalin Hammer of Gods.

03.05.2008, Tero Lassila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Dark Roots Of Earth
Dark Roots Of Earth
[ CD ]
The Formation Of Damnation
The Formation Of Damnation
[ CD ]
First Strike Still Deadly (reissue)
First Strike Still Deadly (reissue)
[ CD ]
Demonic (reissue)
Demonic (reissue)
[ CD ]
The Spitfire Collection
The Spitfire Collection
[ CD ]
http://www.testamentlegions.com http://www.myspace.com/testamentlegions Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4077
Palaa »
 
Bookmark and Share