Kansitaide Degradead
Until Death Do Us Apart
CD
[ Dockyard1 ]

( 7½ )
Osta CDON:ista
01. Genetic Waste
02. Take Control
03. Burned
04. Pass Away
05. Relations To The Humanity
06. The Bloodchain
07. The Fallen
08. Day Of The Dead
09. Resemblace Of The Past
10. Reborn
11. Til Death Do Us Apart
Ruotsalainen Degradead on tähän mennessä saanut ehkä tarpeetontakin huomiota siitä syystä, että yhtyeen musiikkiin kilahti demotasolla kaveripiirin lisäksi In Flamesin miehistö. Ei kai sinänsä ihme, sillä Jesper Strömbladin oli varmasti helppoa bongailla bändin soundeista viitteitä myös In Flamesin taaksejääneisiin vuosiin ja At The Gates – Dark Tranquillity –sektorin parhaimpiin ruotsipäiviin.

Ja niinhän se on, että Degradeadin debyytti (jonka Strömblad on tuottanut) on varsin pätevän kuuloista melometallia. Määreinä käyköön Göteborg ja 90-luku, jotka riittävät useimmille jo kertomaan mistä on kyse. Pääasia on se, että yhtyeen soittama melodeath on genressään ihan toimivaa kamaa.

Mutta samalla se negatiiivinenkin kritiikki tuli jo paljastettua. Musiikki on siis "ihan hyvää", mutta tajuntaa se ei varsinaisesti räjäytä. Levyn yksitoista raitaa keikuttavat kuulijaansa hyvällä tatsilla, mutta ei tänne joukkon ole Blinded by Feareja juurikaan eksynyt. Mutta tarvitseeko suklaassa aina olla rusinoita? Kuulija sen päättäköön.

Soundillisesti kiekko on huipputasoa, onhan se yllättäen taltioitu IF-studiolla ja miksaajana toimi Björn Gelotte. Liekkimiehistö on siis vahvasti läsnä.

Oikeastaan Degradeadista ei suurta valitettavaa löydy. Yhdentoista biisin mittainen levy on ihan hyvä läpileikkaus siihen, mikä teki Göteborgin soundista kuuluisan. Mutta mikään uuden uran aukoja yhtye ei ole.

05.05.2008, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
A World Destroyer
A World Destroyer
[ CD ]
Out Of Body Experience
Out Of Body Experience
[ CD ]
http://www.degradead.com http://www.myspace.com/degradead Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1425
Palaa »
 
Bookmark and Share