|
01. Moment of Our Love
02. Dying Feelings
03. Moment of Our Love (demo) |
Sleaze/goottityyliset hintelät nuoret kundit soittavat nuorille tytöille suunnattua melodista ja lemmentuskissa vaikeirovaa poppis-goottirockia. Kuulostanee tutulta menestysreseptiltä muutaman vuoden takaa? Sitähän minäkin.
Jos väittäisin Negativen olevan musiikillisesti silkkaa sontaa, se olisi suoranainen vale. Sinkun kahden biisin melodiat tarttuvat korvaan, eikä bändi taustamusiikkinakaan radiota sulkemaan pakota. Tällaiselle musiikille on tällä hetkellä tilausta, joten on sille oltava myös tekijä. En näe Negativea siihen sen huonompana kuin mitään muutakaan saman kevyen gootti-hardrockin aallonharjalla seilaavaa nuorta bändiä. Ok, kavereilla on Ironcrossin hajoamisen jälkeen Suomen rockhistorian huvittavimmat taiteilijanimet ja Plastic Tearsin elkeet, eikä bändi juuri omaperäisyydelläänkään hurraahuutoja aikaan saa, mutta Negative ei ole ensimmäinen kahteen viimeksi mainittuun syntiin Suomessa sortunut yhtye, eikä viimeiseksikään taida jäädä.
Vaikka muutoin yhtye vetää tyylillään puoleensa goottirockin parjaajia, korville ainakin tämän singlen kappaleissa se tarttuvin koukku löytyy ihan muualta kuin goottirockista. Kakkosbiisi Dying Feelingsissä soi Red Hot Chili Peppersin megahitti Other Side'a mainiosti muistuttava lauluharmonia, joka jää päähän raivostuttavan pitkiksi ajoiksi, joten pakko on ylivoiman edessä myöntää, että Negativella on korvaa melodioille. Jos bändi on hommansa kanssa tosissaan, kyllä se omakin tyyli sieltä ajan kanssa löytyy, joten ei tuomita ennen kuin pari albumia on korviimme kantautunut.
Negativen soitto toimii ja vokalisti Jonne Aaronin lievästi kähisevä ääni vie poppisgootteilun nuorta kohdeyleisöä kuin litran mittaa. Koskapa tyylilajiin ei kommervenkit kuulu, liekö enemmälle tarvettakaan? Kyllä tämä kelpaa. Jotainhan on tehty todellakin oikein jos sinkkulistalla Negativen tapaan jyrätään...
27.03.2003, Mape Ollila |
|