|
01. Pakkoruåttii
02. Children of Bodom:Latomeri
03. Savunkerääjä
04. Metanol Man (feat. Timo Kotipelto)
05. Nappo ja Minä
06. Pilke Silmäkulmassa (feat. Timo Rautiainen & Seppo Pohjolainen)
|
Vaasan Klamydia on viihdyttänyt kansalaisia huumoripunkillaan jo 15 vuotta, eikä järkiintymisen - saati sitten aikuistumisen - merkkejä ole näkyvissä vieläkään. Juhlavuotensa kansantaiteilijajoukkio aloittaa julkaisemalla erikoislaatuisen EP:n, jolla vierailee maamme raskaan rockin kärkinimistöä.
Levyn avaa maamme koulutuspolitiikan vuodesta toiseen puhuttavinta aihetta käsittelevä raita, jolla vaasalaiset ilmoittavat totutun ryppyotsaiseen tapaansa ja säästellyin soinnuin kantansa toisen kotimaisen opetuksen tarpeellisuuteen; heinäseipäidenkin tekeminen on tärkeämpää. "Savunkerääjä"-kappale kommentoi osuvasti elämäntapavalittajia ja "Nappo ja Minä" aikuiseksi kasvamisen tylsyyttä ja sen negatiivista vaikutusta kaveruussuhteisiin ja oluen kulutukseen. Tottahan se on, aikuistuminen ei kannata, ja kiitettävällä pieteetillä Klamydia on ko. kohtaloa onnistunut tähän mennessä välttelemäänkin. Kaikki kolme raitaa vedetään puolentoista vuosikymmenen aikana hyväksi havaittuun tapaan, eikä kukaan varmaan muuta pohjalaisjunteilta odottanutkaan.
"Latomeren" kohdalla Children of Bodomia ylituotannollistumisesta syyttävät saavat sitä mitä tahtovat; bändi on tehnyt Latomerestä itsensä kuuloisen räkäisemällä sen laakista purkkiin ja studiossa yhtyeen polttoaineena on käytetty muutakin kuin kahvia ja tupakkaa. Keskikaljakuorojen lisäksi biisiin on saatu ujutettua bodomiiteille tyypillinen syntikkasoolo (no, ei varsinaisesti "tyypillinen", vaan ehkä enemmänkin "sinnepäin") ja asiaankuuluvat, kappaleen päättävät loppu-jaujaut.
Kotipellon laulama "Metanol Man" kärsii kevyttä uskottavuusongelmaa; kappaleen keskeinen aihepiiri on kännäämisen autuus, ja Timon ääni on vain kerrassaan liian hyvä ja koulutettu moisen aktiviteetin glorifioimiseen. Kotipellon "puolustukseksi" on tässä yhteydessä sanottava, että kyllä Kottarainen kertaalleen kappaleessa vetäisee komeasti nuotin vierestä...
On myös ihan piristävää kuulla Timo Rautiaisen (ja tässä yhteydessä myös Seppo Pohjolaisen) laulavan kerrankin jotain muuta kuin niitä iankaikkisia tuomiopäivän virsiään. Sellaisia nyt ei tosin Klamydian tuotannosta taida paljon löytyä, joten vaihtoehdot lienevät olleet sillä saralla minimissään. Siltikin, hienoa että niskalaakitkin osallistuivat lakeuksien junttipunkkarien juhlaläystäkkeelle.
Koskaan en varsinaisesti ole Klamydian tekemisiä seurannut, enkä kovin suureksi faniksi tunnustaudu tämänkään levyn jälkeen, mutta 15 vuotta samaa latua ilman suurempia umpihangessa rämpimisiä ansaitsee kohteliaan hatunnoston. Jotakin hellyyttävän pöhköä Klamydiassa on, ja siitä Seokset on vallan mainio dokumentti. Paitsi merkki pitkästä urasta, EP on myös mitä parhainta viihdettä hyvän tuulen luomiseen ja vaikkapa pohjien ottoon.
26.03.2003, Mape Ollila |
|
