|
01. Break the Silence
02. Man of Few Words
03. Tempt the Poison
04. Dead Man’s Groove
05. Fight for Your Right
Kesto: 20:21
|
Turengin ylpeys, sinKing, on palannut muistuttamaan olemassaolostaan. Vaikka uskonkin vahvasti, että bändi on pysyvät muistijäljet kuulijoihinsa kyllä jättänyt, on Dead Man’s Groove -pikkurieska julkaisu paikallaan. Viiden biisin mini-CD toimii kätevänä välipalana ennen myöhemmin julkaistavaa pitkäsoittoa.
Levyn biiseistä neljä ensimmäistä ovat omia vetoja ja parhaiten niistä omaan korvaan toimivat hyvin rullaava ja tymäkkä perusyrmyily Break the Silence sekä eeppisemmäksi heittäytyvä nimikappale. Ensin mainitussa yllättävää on se, että vaikka alkulähtökohta sinKingillä ja Diablolla on ollut periaatteessa sama – väkevä asennemetalli – vasta nyt voi sanoa bändien teiden musiikillisesti oikein kunnolla kohtaavan, biisin liidiosuus on nimittäin niin diablomainen rytmityksiään myöten, että pitää ihan tarkistaa soiko koneessa tosiaan sinKing, eikä Diablo.
Viides biisi onkin sitten pienoinen ylläri. Yhtye iskee tiskiin lainapalan legendaarisen Beastie Boysin Fight for Your Rightista, ja kyllähän cover hyvin toimii. Puolessa biisin lauluista sekä osassa kitarointia kuullaan vahvistuksena enemmän yleisurheilun ja lehtien palstoilta tuttua pitkätukkaa, Tommi Evilää, eikä miekkosen suorituksessa mitään häpeämistä ole. Vokalisti Mikkoa kirkkaampiääninen Evilä täydentää bilekappaleen hurlumhei-meininkistä äänimaailmaa vallan mainiosti. Toivon mukaan rallia livenäkin kuullaan.
Dead Man’s Groovella sinKing ottaa selkeästi lisää pieniä sivuaskeleita, jotka ovat varsin tervetulleita perusjyräämisen oheen. Vaikka itse kaipaisin vielä lisää niitä tarttuvimpia koukkuja mukaan, ministä kuulee yhtyeen tehneen työtä kehittymisensä eteen. Pitkäsoittoa jään mielenkiinnolla odottamaan.
31.03.2008, Marko Saarinen |
|