|
01. Gidrolokator [Depth Finder]
02. Rozhdestvo v Murmanske [Christmas in Murmansk]
03. Predatel [Traitor]
04. 1917
05. Chernaya Dyra [The Black Hole]
06. Stalingrad
07. Ne Prosti [Do Not Forgive]
08. Ocherednye [The Usual]
09. Odin Den iz Zhizni Yegora Kuznetsova
[One Day in the Life of Yegor Kuznetsov]
10. Demon
|
Suomalainen KYPCK on varmasti ollut yksi alkuvuoden puhutuimpia metallinimiä. Huomion ovat saaneet yhtyeen venäläinen nimi ja ulkoasu sekä yhtyeessä vaikuttavat nimimiehet Sami Lopakka ja Hiili Hiilesmaa. Kommentoitavaa ja analysoitavaa on riittänyt niin valta- kuin äärimedioilla, mutta itse musiikki on tuntunut aina jääneen sivuroolin asemaan.
Itselläni ei ollut mitään suuria odotuksia KYPCK:n suhteen, joten oli sinänsä mielenkiintoista lähteä sukeltamaan pimeään Chernon myötä. Yhtyeen musiikkia on kuvattu nimensä mukaisesti sukellusveneen uhkaavuudella ja toteavalla massiivisuudella liikkuvaksi doom metaliksi, ja sitähän se on: rummut jytisevät jylhästi kuin raskasvalmisteinen moottori, basso humisee ydinreaktorin lailla ja kitarat ovat joko terästä repiviä torpedoja tai kaukoluotaimen yksinäisen kuulasta laulantaa – ja tämän päälle laulaja E. Seppänen mutisee ja karjuu avunhuutoja ja käskyjä kuuroille korville. Chernon mahtipontisuus ei ole kuitenkaan pompöösimäistä tai pinnallista, vaan kaikessa julistavuudessa ja energiassa on hieno lakoninen ja eräällä tavalla lannistunut sivuvire.
KYPCK:n Venäjä on siis täynnä militanttia meininkiä, sotahistoriaa ja rapistuneita monumentteja. Tämän kaiken keskellä ainakin itse jään kaipaamaan sitä ihmisläheisempää, arkisempaa ja kotikutoisempaa lähestymistapaa, joka näyttäisi melankoliaa ja kurjuutta ”pienen ihmisen” näkökulmasta. Tämä olisi voinut tuoda Chernolle lisää moni-ilmeisyyttä, jota jossakin kohdin näitä ydintalven tuomioveisuja läpi kahlatessa tulee ikävä. Tämä ei tarkoita, että yhtyeen olisi pitänyt heittäytyä humoristiselle balalaikka-linjalle (tosin Rozhdestvo v Murmanskessa vieraillaan Nevan rannalla kuuluisan sävelmän voimin); KYPCK on kiistattomasti positiivisella tavalla ehdoton, mutta jokin särö ja askel pronssipatsaiden varjosta ränsistyneiden kolhoosien hiljaisuuteen olisi maistunut.
Yhtye osaa kuitenkin käyttää valitsemaansa linjaa kiitettävästi. Kappaleiden tempot eivät paljoa vaihtele, mutta näilläkin eväillä tuodaan mukaan paljon nyansseja, joita voimistetaan laiskalla groovella ja vihan ja epätoivon katkeralla coctaililla. Hiilesmaan sounditkin ovat täyteläistä kuunneltavaa, ja etenkin taustalla kuuluvat kiväärinäänet, propagandapuheet ja tuhannen metrin syvyydessä muodostuvat painehuminat luovat herkulliset puitteet yhtyeen musiikille. Kappaleet vellovat, huokailevat ja myrskyävät tunneskaalaa nautittavasti käyttäen, ja samalla korvakäytäviin tarttuu huiman yleisilmeen lisäksi muutamia hienoja yksilösuorituksia: Stalingradin tehokas kertosäe ja rivakka lähtö vakuuttavat, kun taas Chernaya Dyra jaksaa jatkaa pitkälle eteenpäin särmikkäiden riffien ja lopun kitara-leadien voimin – ja tuskinpa Predatelin Sentencediin kallellaan olevat melankolisoinnit jäävät keneltäkään huomaamatta.
Paljon tunnelmaan vaikuttaa myös laulukieli, jota Seppänen tunteikkaasti tulkitsee, mutta miehen laulunlahjoista en pääse täyteen selvyyteen: tummuutta, rosoa ja matalavireisyyttä löytyy kuin vodkaturistin turinoista, mutta eräänlainen laiskuus vie tunnelmaa hieman yksipuoliseksi ja yhdentekeväksi. Myös sanoituksista en löytänyt perusankeutusta erikoisempaa, mutta ainahan käännökset vievät tehoa alkuperäisestä tuotoksesta.
Helposti voisi sanoa, että Chernon kaltaista musiikkia ei Suomessa ole tehty. Se ei ole totta, sillä loppujen lopuksi KYPCK seilaa kansainvälisillä ja tunnetuilla metallimusiikin vesillä, ja biiseistä on helposti aistittavissa se slaavilainen alakulo, jota olemme jo kuulleet Tapio Rautavaaran, Mana Manan tai vaikkapa juuri Sentencedin esittämänä. Yhtyeen tekee merkittäväksi se tosiseikka, että Cherno on tunteella ja taidolla taottu monumentti, joka pistää loppupeleissä hiljaiseksi isommankin miehen. Jään odottelemaan pääsiäisenä tapahtuvaa Pietarin-matkaani ja uskon tämän pirulaisen pyörähtävän kerran jos toisenkin ennen tuota reissua.
13.03.2008, Antti Klemi |
|
