|
01. The Räuber
02. Bells of Freedom
03. Refugee Of Fate
04. The Oath
05. Blut und Tod
06. Love Dont Lie
07. Black Night
08. Hip Hip Hurray
09. Do You Still Love Me
10. Let Me Be Your Water
11. Lass die Toten Schlafen
12. The Good Die Young
13. Time
14. Father's Return
15. Love Dont Lie (Acoustic Mix)
16. Do You Still Love Me (Acoustic Mix)
17. Hip Hip Hurray (dt. Version) |
Bonfire tekaisi edellisellä vuosikymmenellä pari kelvollista ja yhden klassisia arvoja omaavan pitkäsoiton, Fireworksin. 90-luvulle edetessä vokalisti Claus Lessmannin ja kitaristi Hans Zillerin johtama ryhmä hajosi erittäin sekaviin miehistönvaihdossotkuihin, joiden ansiosta maailmassa oli hetken aikaa kaksi Bonfire-yhtyettä. Kilpaileva yritys tosin joutui vaihtamaan nimensä pian Charadeksi. Sittemmin uudelleenkasattu germaanipataljoona on julkaissut jo seitsemän albumia.
The Räuber poikkeaa normistudiokiekosta sillä, että se on Bonfiren kotikaupungin, Ingolstadtin, teatterin tilaustyö Friedrich Schillerin jo 1700-luvulla kirjoittamaan näytelmään Die Räuberiin (suomeksi Rosvot), josta väännettiin rockooppera. Turhan taiteelliseksi ei kuitenkaan ole heittäydytty, vaan levyltä raikaa yhtyeelle ominainen melodinen hard rock. Soundejakaan ei ole lähdetty päivittämään, lukuun ottamatta hitusen verran turhan alataajuuksilla soivia komppikitaroita. Suurempaa vastareaktiota aiheuttavat vain yltiötyperä renkutus Hip Hip Hurray sekä äidinkielellään esitetyt teokset, joista varsinkin Blut und Tod osoittaa, että saksa on vain sodan ja rakkauden kieli. Muuten materiaali on yllättävän tasokasta - esimerkiksi Bells of Freedom, Refugee Of Fate ja Van Halenin parhaista päivistä muistuttava Time ovat sen verran vahvoja kappaleita, että niiden soisi syrjäyttävän keikkasetistä valovuosia sitten tyhjiin imetyn Lynyrd Skynyrd –cover Sweet Home Alabaman, jota ainakin kesällä 2006 Sweden Rockissa kuultiin. Veteraanisarjassa Bonfire edustaa viriileintä laitaa.
24.03.2008, Mika Penttinen |
|
