Helsinkiläinen Blanko tähtää selkeästi korkealle ja jopa ulkomaille asti. Yhtyeen moderni, groovaava ja dramaattinen rock soi nimittäin moni-ilmeisenä ja kansainvälisiä tunnelmia haistellen. Mistään Popeda-ränttätäntästä ei ole kyse, vaan Blanko vertautuu enemmänkin Musen nostatusrokin suuntaan vahvoja konetaustoja, mureaa bassosoundia ja laulaja-kitaristi Pauli Hauta-Ahon ylärekisterissä soivaa ääntä myöten.

Tämä kolmen biisin debyyttituotos ottaakin vahvat etulyöntiasemat genressään. Biiseissä on ideaa ja koukkuja, ja myös toteutus on huippuluokkaa – Hauta-Ahon englannin ääntäminenkin on kohdillaan. Bad Dream on selkeä sinkkubiisiehdokas tummalla ja hieman pahaenteisellä tunnelmallaan ja tarttuvuudellaan, kun taas Alone toimii tyylikkäästi slovaripuolella. Päätöskappale Revolution taas on rouheampi tuotos, joka tuo mieleen hieman jopa Faith No Moren. Kappale tosin esittäytyy kaksiteräisenä miekkana kokonaisuutta ajatellen: toisaalta se tuo lisää variaatiota ja näkemystä Blankon musiikkitarjontaan, toisaalta se saa pohtimaan, ovatko vehkeet liian levällään esimerkiksi täyspitkää lähestyttäessä.

No, tämä on jo aika pienimuotoista spekulaatiota. Hyvällä sykkeellä ja ammattitaidolla tehty musiikki iskee aina. Kyllä tällä kamalla kannattaa kolkutella niin levy-yhtiöiden ovia kuin tulevaisuudessa Suomen raja-aitoja.