Kansitaide Light Pupil Dilate
Snake Wine
CD
[ Lifeforce Records ]

( 7+ )
Osta CDON:ista
01. Prana
02. Twinkly
03. Poly Viral
04. Big Open
05. Selfless
06. Phlebitis
07. Shower Me With Your Love
08. Boundary Dissolution
09. Dive
Ensimmäinen kuuntelu hämmentää, sillä jenkkiryhmä Light Pupil Dilatesta on vaikea ottaa selkoa. Suurimman osan ajasta yhtye kuulostaa hieman Mastodonilta ja aidosti metalliselta, mutta välillä se uppoutuu instrumentaalisiin progerock-osioihin suorastaan Yesin tapaan. Kappaleet poukkoilevat sujuvasti parin minuutin rypistyksistä pidempiin kokeiluihin. Kuuntelu kuuntelulta levy avaa kuitenkin itseään enemmän ja kokonaiskuva selkenee.

Levyn yhdeksästä kappaleesta löytyy kiemuraa ja sykettä vaikka muille jakaa, mutta jotenkin homma pysyy silti kasassa. Toiset ne vain osaa ja helvetin hyvin osaavatkin, sillä bändissä on vain kolme kaveria. Tästä huolimatta (tai sen ansiosta) bändi soundaa täyteläiseltä ja monipuoliselta, ja mikä parasta, kokonaisuus pysyy suurimman osan ajasta hanskassa eikä levy hajoa pirstaleiksi tyylinkirjossaan.

Light Pupil Dilate vakuuttaa kakkoslevyllään. Progeileva metalli toimii, kunhan sille antaa aikaa ja siihen viitsii keskittyä, sillä taustamusiikkina levystä ei pysty nauttimaan eikä se sovellu ihan jokapäiväisen levylautasen tarjoiluksi, sillä sen verran hankalaa kamaa Snake Wine on. Hyvä levy se on kuitenkin ja ehdottomasti kuuntelun arvoinen, jos esim. Mastodon iskee makuhermoon.

20.03.2008, Tuomas Valtanen
http://www.lightpupildilate.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 899
Palaa »
 
Bookmark and Share