Kansitaide Viron
Ferrum Gravis
CD
[ Metal Heaven ]

( 6½ )
Osta CDON:ista
01. Liberator
02. On The Run
03. The Isle Of Man
04. War
05. Beyond The Gates
06. Metal Ball
07. Playground For Billions
08. Led Astray
09. Sniper
Viron ei lukuisten muiden germaaniveljiensä lailla paukuta voimametallia, vaan tieksi on valittu 80-lukuinen melodinen speed metal, jota tosin joissain piireissä aikoinaan myös powermetalliksi haukuttiin. Viisikon paahdosta tuleekin mieleen pinnan alla kuplineita nimiä kuten Angel Dust, Heathen ja Overkill, mitä ei vähennä Alex Stahlin kailottava vokaalityöskentely. Kitarat taas louskuttavat vanhan Metallican ja Megadethin malliin. Tällainen kama putosi silloin rajuimmille hevimimmeillekin, vaikka aidot thrasherit pitivätkin melodioita poseeraajien touhuna.

Vironin kakkoslevy on ihan mukava poikkeus tarjonnassa, mutta lisää hiomista vielä kaivataan. Biisinsä ovat turhan usein liian pitkiä ideoihinsa suhteutettuna, josta esimerkkinä miltei kaksitoistaminuuttinen Sniper. Toisaalta hiturinomaisesta Warista olisi helposti saanut Onen tai Onslaughtin Welcome To Dyingin kaltaisen kunnon paisuttelupalan, mutta ilman kaivattua loppuhuipennusta kappaleesta jää vain luu käteen. Parhaiten Vironin sahaus toimii albumin alkupuolen vedoissa, joista On The Runin riffittely muistuttaa erehtymättömästi Niskalaukauksen Kuusikymmentäkaksi-kappaletta. Liekö sattumaa vai ei, mutta underground-kasarihevin tuntemattomuudesta orkesteria ei voi ainakaan epäillä. Siitä todistaa ainakin ensijulkaisunsa Exxplorer-laina sekä rumpali Neudin promokuvissa käyttämä Picture-ihokas.

22.02.2008, Mika Penttinen
http://www.viron1.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1072
Palaa »
 
Bookmark and Share