Domination Blackin ep on napakka paketti, joka tuo riemastuttavalla tavalla mieleen heavyn ensimmäisen kultakauden l. 80-luvun alkupuolen. Kuitenkaan jälki ei ole suoraa kopiointia, vaan vaikutteita on napsittu mukaan myös matkan varrelta, niin että kokonaisuudessa kuuluu myös tämä päivä. Kuten monta levyä julkaisseen yhtyeen kuuluukin, myös Domination Black on soitannollisesti vahvalla pohjalla. Solisti ei ehkä tekisi vaikutusta musiikkiopiston rehtoriin, mutta osaa käyttää ääntää juuri oikeanlaisesti tällaiseen materiaaliin, itse asiassa niin hyvin, ettei avausraidalla vieraileva Mr. Lordi tuo musiikillista lisäarvoa. Kaupallista sen sijaan ehkä, ei sekään ole väheksyttävää laisinkaan. Kyseinen The House of 1000 Eyes on helmi. Vastustamattomalla voimalla kulkeva sävellys omaa hyvän riffin ja äärimmäisen tarttuvan kertosäkeen. Vuonna 1984 Los Angelesissa levytettynä kyseessä olisi klassikko, alan perusteos jota aloittelevat yhtyeet tapailisivat kellareissaan ja pitemmälle ehtineet levyttäisivät omia versioitaan suorastaan kilvan. Voimaballadi Shadow King on likimain samaa osastoa, mutta pienellä viilauksella siitä olisi saanut vieläkin paremman. Sävellys sinänsä on mahtava. Kitarakaksikko toimii erityisen mainiosti, toisen sahatessa toinen tiluttaa sooloa Raskaampi No More Again ei edellisten tasolle pääse. Ainakin kertsi häviää aloitukselle, mutta soitto pelastaa taas paljon. Sovituksessa on siinäkin yllätyksellisyyttä, vaikka loppujen lopuksi biisi onkin jo melkein liian progea tässä seurassa. Lainakappaleet asettavat usein sopivan viitekehyksen, johon verrata omaa materiaalia. Tällä kertaa ilmeisesti Kissin repertuaarista lainattu A World Without Heroes ei pärjää ainakaan noille kahdelle ensimmäiselle vedolle. Ihan hyvältä sekin toki Domination Blackin tulkitsemana kuulostaa, joskin jotain siitä tuntuisi puuttuvan ainakin The House of 1000 Eyesiin verrattuna. Ja pointsit annan myös siitä, ettei coveriksi ole valittu jotain puhkikulutettua standardia, kuten niin usein nykyään. Akustinen päätös Evil Has Found a Home tuo jostain syystä mieleeni Marillionin. Ehkäpä siksi, että se olisi enemmän kotonaan jonkin massiivisen teemalevyn päättävänä elementtinä. Tässä yhteydessä se on ehkä liian irrallaan muista. Mutta mitäpä siitä, yksi erinomainen ja kaksi hyvää biisiä on enemmän kuin monella bändillä on laittaa täyspitkälle albumille.