|
01. Aberinkula
02. Metatron
03. Ilyena
04. Wax Simulacra
05. Goliath
06. Tourniquet Man
07. Cavalettas
08. Agadez
09. Askepios
10. Ouroborous
11. Soothsayer
12. Conjugal Burns |
Enpä olisi uskonut näkeväni tällaista päivää. Ensimmäistä kertaa löydän itseni diggailemasta The Mars Voltan musiikkia! Tähän saakka yhtyeen aiemmat työt ovat kuulostaneet lähinnä täyteen ahdetulta neuroottisuuden ylistyslaululta, josta on ollut vaikea saada mitään otetta. Kaoottisen musiikin lähestymistä on vaikeuttanut vielä entisestään Cedric Bixler Zavalan luonnottoman kimakka ääni, joka kuulostaa heliumia napanneelta Robert Plantilta.
Yhtye on entiseen tapaansa visioistaan tinkimätön, mutta jostain syystä The Bedlam In Goliath kuulostaa aiempia kiekkoja hallitummalta kokonaisuudelta. Ehkäpä näillä leveysasteilla harvinaisen kevätauringon pilkahdus on saanut aikaan auringonpistoksen tai sitten lääkitystä olisi syytä tarkistaa…
Vakavasti puhuen, The Goliath In Bedlam on tyylikäs äänimatka, jonka toteuttamiseen yhtye haki inspiraatiota studioon raahatusta Ouija-laudasta. Lopulta mystisen laudan kanssa leikkiminen sai karmivia piirteitä ja yhtye alkoi kokea erinäisiä vastoinkäymisiä onnettomuuksien muodossa, joiden se arveli johtuvan Ouija-laudasta. Vastoinkäymiset kuitenkin ruokkivat Cedric Bixler Zavalan ja hänen rikoskumppaninsa, kitaristi Omar Rodriguez Lopezin mielikuvitusta ja herrat väänsivät tapahtumien inspiroimina levyn. Sessioiden lopulla pahanonnen Ouija-lauta vielä haudattiin salaiseen paikkaan, jonka sijaintia Lopez ei suostu paljastamaan. Uskokoon tarinaa ken tahtoo, mutta joka tapauksessa lopputuloksena on syntynyt hieno levytys, jota voi kutsua aiempia levyjä vaivanneen itsetarkoituksellisen mutkikkuuden sijaan todelliseksi äänimatkaksi.
Levyllään The Mars Volta todistaa, ettei rockmusiikin kaikkia ilmaisukeinoja ole vielä toistettu loppuun. Vielä löytyy jotain uuttakin löydettävää. Yhtye soittaa tiukasti lähes kakofonian rajoilla poukkoilevaa musiikkiaan, mutta samanaikaisesti se on onnistunut loihtimaan avaralta kuulostavan äänimaiseman, josta nousee vaikutelma, ettei kuulija voi aavistaa etukäteen minne yhtye on seuraavaksi kulkemassa kappaleissaan. Yhtyeen sointia voisikin luonnehtia piirtämällä mielikuva Led Zeppelinistä ja Santanasta soittamassa yhdessä King Crimsonia tuplanopeudella.
The Bedlam In Goliathilta nousee esiin muutamia helppoja kappaleita, jotka iskostuvat lähtemättömästi mieleen (mm. Aberinkula ja Goliath). Niiden vastapainona on kuitenkin värikylläinen äänimatka, joka aaltoilee, vyöryy ja yllättää kuulijansa kerta toisensa jälkeen. Tällä matkalla ei totisestikaan tule aika pitkäksi.
19.02.2008, Kalevi Heino |
|
