Kansitaide Saattue
Jäähyvästi
CD
[ Spikefarm Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Ikiuneen
02. Vieraaseen multaan
03. Luutarhuri
04. Hyiseen veteen
05. Jäähyvästi
06. Kaaosmaa
07. Varjojen saattue

Kesto: 50.58
Täysin kulman takaa iski Saattue, allekirjoittanut kun jostain syystä odotti synkähköä rockmusiikkia selkeästi poppaavalla sävelmaailmalla. Kasvoille kylmän rukkasen läväyttikin erittäin raskaalla pohjavireellä varustettu yhtye, joka hakee vaikutteensa doom metalin lisäksi muistakin vahvoista tyylilajeista.

Saattue kuulostaa paikoitelleen hirvittävän tutulta, kunnes vokalistin muriseva ääni tulvahtaa luureista korville. Puhtaana lauletut osuuden kuulostavat kauniin eteerisiltä, eikä kuuntelija vieläkään keksi mitä oikein odotti kuulevansa.

Bändi lainaa tehokeinoja ja musiikillisia ominaisuuksiaan niin laajalta skaalalta yhtyeitä, että suorien viivojen vetäminen lähteisiin on suorastaan mahdotonta. Vaikka sinänsä ensiodotukset eivät ole täysin vääriä - keitoksessa on mukana myös populaarimusiikin keinoja - kulmien vetäminen noin suoraksi ei palvele ketään.

Levyn soundit ovat siistit ja kirkkaat, mutta kitaravallien vyöryessä kohti tulee likaisuuden tunnetta huomattavasti enemmän mukaan. Kokonaisuus jää silti hyvinkin kirkkaaksi, yksittäiset soittimet tulevat esiin tarpeeksi ja jäävät taustalle kun pääasia sitä vaatii.

Paikoittaiset naisvokalistin vierailut ja yhtyeen oman nokkamiehen puhtaat laulut rauhoittavat kokonaisuutta niin hyvin, ettei pitkienkään kappaleiden aikana joudu odottelemaan.

Seitsemän kappaletta kotimaista melankoliaa ja elämäntuskaa hiotussa paketissa on joka kerta yhtä säväyttävää kuunneltavaa. Yksikään kappaleista ei alita viiden minuutin rajapyykkiä ja pisin ylittää kestollaan 11 minuuttia. Silti levy etenee omalla painollaan eikä pidä kuuntelijaa odottelemassa. Kotimaisen, suomenkielisen raskaan musiikin tulevaisuus on yhtyeissä jotka tekevät sen omalla tavallaan. Kuten Saattue.

29.01.2008, Jukka Kolehmainen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Vuoroveri
Vuoroveri
[ CD ]
http://www.saattue.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4197
Palaa »
 
Bookmark and Share