|
01. Outro
02. Better Alone
03. Silence So Loud
04. Dressed In White
05. Frozen Mile
06. The Burning Frame
07. Everything Ends
08. Unbreakable Calm
09. Far From A Dream
10. Eyes of May
|
Kotimaisen goottibändin Sinamoren toinen tekele Seven Sins A Second vetää ammattimaisesti genreen kuuluvaa metallirokkia alusta loppuun kompastelematta joko turhiin ylikliseisiin tai vision puutteeseen. Alkusekunneista asti on selvää, että bändi tietää mitä tekee ja hoitaa homman kunnialla.
Biisit ovat kitaravoittoisia metallisia goottirokkivetoja, joissa ei olla luotu tunnelmaa kyllästämällä fiilistä kosketinmattoihin, vaan homma on rakennettu melodioilla ja hyvällä pohjatyöllä. Laulu on puhdasta miesääntä, joka ei tyylillisesti eroa perushaikailijoista - kylläkään mitään selvää heikkouttakaan ei vokalistista löydä.
Tätä Katatonian ja Oomph!:in äpärää kuunnellessa keskittyminen herpaantuu kuitenkin nopeasti ja yhtyeen ulosannin lokeroi hetken päästä taustamusiikiksi. Kovat kertsit ja karismaattinen laulu jäävät vain uupumaan. Levyltä jää mieleen muutama valopilkku, kuten esimerkiksi kappale Burning Frame, mutta vartin päästä ei pysty senkään sanoja toistamaan taikka leadia viheltelemään. Hyvää perusfiilistelyä siis, mutta hieman harmaaseen massaan vajoamisen oireita levyltä löytyy.
28.01.2008, J. Grym |
|