Kansitaide Pymathon/Gentle Evil
Split LP
LP
[ Verdura Records ]

( )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
Pymathon:
01. Whispering Corpse (Physically Insane)
02. Fist Autopsy
03. Baptized by Lobotomy

Gentle Evil
01. In a Desolate Way

Kesto: 34:19
Niin ristiriitaiselta kuin kuulostaakin, terminä impro-thrash ei hirveästi kelloja soittele, mutta eipä jätä juuri mitään arvailunkaan varaan. Tällaiseen genreen itsensä kuitenkin laskee kotimainen musikanttikaksikko Tiheäsalo-Tolvi – joka myös Pymathonina tunnetaan – kuuluvansa. Thrashin osuvuudesta terminä en ole ihan varma, mutta improvisoidulta tämä takuulla kuulostaa. Oli mitä oli, tuloksena on kolme pitkää raidallista epämääräistä sahausta, vingutusta, kolinaa ja räminää, joka kuulostaa lähinnä instrumenttiensa ylivoimaisen haastavaan hallittavuuteen turhautuneiden insinöörien ajan tappamiselta, samalla kun treeniksellä uppoaa kulaus jos toinenkin jonkin sortin ohrapirtelöä. Inspiroitumaton möykkä kuulostaa lopulta todella ankaralta pettymykseltä siihen nähden, mitä niin sanottu genrelupaus olisi voinut olla.

LP:n toisesta puolesta vastaa puolestaan lähes yhtä posketon akti, mutta sentään astetta rehellisemmin ääntelyään kuvaava Gentle Evil. Karkeaa noisea ja free jazzia yhdistelevä duo pistää selvästi Pymathonia paremmaksi. In a Desolate Wayta tuskin tulee usein soittimeen laitettua, mutta kun niin tekee, onnistuu raita tuottamaan useanlaisia mielikuvia, mielleyhtymiä ja häivähdyksiä toinen toistaan oudommista maailmoista.

Pymathonin ja Gentle Evilin kaltaisten aktien esittämän musiikin tai oikeammin äänimaailman asema on hiukan samankaltainen kuin vaikkapa abstraktin esittämistavan kuvataiteessa. Toinen ymmärtää, toinen ei, mutta kylmäksi tavara hyvin epätodennäköisesti ketään jättää.

Marko Saarinen



Herkullista, Verdura Records on muistanut Imperiumia Pymathonin ja Gentle Evilin split-vinyylillä. Kun normaalisti promot toimitetaan pahvikantisina hopeakiekkoina, on ilmassa nyt tavallista enemmän innokasta värinää kun pääsen kikkailemaan LP:n rakkaaseen vinyylinkyntäjääni.

Ensimmäiset tyypit Pymathonista aiheuttivat sen että meinasin jo tarkistaa tuliko levarin pyörintänopeus oikeaksi, mutta rumpupatterin pellin kilahdus kertoi että vauhti oli valitettavasti oikein. Kappale sisältää epämääräistä, juopuneen apinan suorittaman soundcheckin tyylistä rumpujen hakkausta ja kolinaa, sekä todella raivostuttavaa säröä joka tuotetaan kitaralla. Ehdotankin tätä biisiä seuraavaksi Oulussa pidettäviin ilmakitaransoiton MM-kisoihin.

Jatkossa tilanne toki paranee. Toisen raidan alkua voisi varovasti kuvailla 80-luvun alkupuolen ensimmäisten rässidemojen kaltaiseksi, tässä on jo selvästi sahauksen alkeita harjoiteltu. Äänitys on tosin suoritettu ilmeisesti kännykällä, sen verran tukkoista on soundi nyt kuten läpi koko levynkin. Jatkossa kappale kuulostaa välillä Black Sabbathmaiselta hiimailulta, välillä vain paskalta. Positiivisena tunnustuksena täytyy huomauttaa että rumpali on välillä tavoitellut jopa komppia, toki soittaen tasaisen varmasti aivan eri biisiä kuin kitaristi.

Kolmas, ja samalla Pymathonin viimeinen biisi, ei päästä kuulijaa vieläkään helpolla vaan nyt mennään vaihteeksi takapakkia: siinä missä äsken tavoiteltiin jo alkeellisesti jonkinlaisia biisin rakenteita, nyt soitellaan skaaloja samalla taidolla jota vaaditaan kaljapullon aukaisuun. Ehdotankin Pymathonille paluuta puistonpenkille kiljua ja keskiolutta juomaan, minä sponsoroin ensimmäisen mäyräkoiran jos lupaatte että studioon ette enää palaa. Tämä freejazzin säröversio hullujenhuoneella soitettuna ei ansaitse tulla taltioiduksi jälkipolville.

Levyn puolenvaihto avaa positiivisia odotuksia, eihän Gentle Evil voi olla huonompi kuin mitä Pymathon? Voihan toki. Siinä missä pymathonilla oli juuri ja juuri tunnistettavissa kappaleiden vaihtuminen, Gentle Evil on jättänyt moiset raja-aidat sikseen ja säveltänyt rauhassa kuusitoistaminuuttisen tajunnanvirran joka täyttää toisen levypuoliskon. Tämä eepos sisältää, kuinka ollakaan, rumpujen kolinaa sekä säröä. Tämän enempää en kykene Gentle Evilin tuotosta analysoimaan, vaan yritän aktiivisesti unohtaa kaiken viimeisen puolen tunnin aikana kuulemani.

Kauniiksi lopuksi voinkin sanoa että on aivan yhdentekevää tekevätkö nämä bändit musiikkiaan kitaralla vai sirkkelillä, tuloksessa ei eroa juuri olisi. Tämä levy lahjoitetaan välittömästi sitä halajavalle taholle.

Sami Lehto

18.12.2007, Marko Saarinen / Sami Lehto
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3511
Palaa »