|
01. Sun tyttösi on tappaja
02. Ja mä tiesin
03. Myöhässä
04. Turkuun
05. Tiukka pää
|
Pääkaupunkiseudulta käsin ahkerasti Suomen pikkukuppiloita kiertävän Kerhon ura alkoi lupaavasti Pokon hoivissa vuosituhannen alussa. Yhteistyö kuitenkin tyrehtyi yhden mini-cd:n jälkeen, mutta sen jälkeen on piskuisen Pajulan myötävaikutuksella julkaistu kaikessa hiljaisuudessa lukuisia pikkukiekkoja ja kaksi täyspitkää. Livenä sisään soitettu Sun tyttösi on tappaja nelikon häntää tuskin nostaa, vaikka Suomi- ja katurokkia naittavat biisinsä eivät ole mitenkään huonoja. Toteutusta olisi vain kannattanut sittenkin miettiä vielä, sillä esimerkiksi Ja mä tiesin ja Myöhässä olisivat vankemmilla soundeilla ja paremmalla miksauksella ihan hittipotentiaalisia vetoja. Samaa tarkoittani myös ylin auktoriteettini eli 9-vuotias Tiktakia ja PMMP:tä kuluttava tytär, joka kiinnostui taustalla soivasta levystä napaten sen huoneeseensa kuunneltavaksi. Myöhempi tuomio kuitenkin oli, että ei sittenkään tykkää, koska laulu ei kuulu. Eli toivotaan, että ensi kerralla Kerho malttaa viipyä studiossa kauemmin kuin kaksi päivää.
Näin turkulaisena muuten epäilyttää, että mitä ihmettä Pauliina oikein tarkoittaa Turkuun –kappaleella. Lähde Turkuun / siellä aina on lämmintä / ja kaikki kaunis on lähellä / älä aikaas täällä tuhlaa / lähde Turkuun –tyylinen riimittely kun ei voi olla mitään muuta kuin pilkantekoa meikäläisiä kohtaan. Ei tänne tartte tul!
15.12.2007, Mika Penttinen |
|